Produced by Jari Koivisto
MIKAEL SPERANSKI
Kirj.
M. G. Schybergson
Suom. Eemil Forsgren
Hyvää lukemista I.
Helsinki 1900,
Suomentajan kustantama.
Finsk Tidskriftin kirjapaino osakeyhtiö.
Lukijalle.
Esillä olevan kuvauksen Mikael Speranskista on professori M.G.Schybergson julaissut "Finsk Tidskriftissä" vuosina 1893 ja1894. Sittemmin on filos. kand. Ernst Neovius akatemiallisessaväitöskirjassaan "Suomen raha-asiain järjestämisestä Porvoonvaltiopäiviä lähinnä seuraavina vuosina" esittänyt Speranskin jamaamme välisistä kosketuskohdista lisätietoja, joihin pyydetäänasianharrastajaa viitata.
Helsingissä, maaliskuussa 1900.
Suomentaja.
I.
Mikael Speranskin lapsuuden aikaa ja aikaisempaa nuoruuttaympäröivissä ulkonaisissa olosuhteissa ei ollut mitään, mikäennusti merkittävää tulevaisuutta. Hän syntyi 1 (12) p. tammikuuta1772 Tserkutinon kylässä Moskowan itäpuolella olevassa Wladimirinkuvernementissa. Isä, Mikael Wasiljewits, oli vaatimatonkylänpappi, joka eleli köyhissä ulkonaisissa oloisia eikä ollutkorkeampaa sivistystä itselleen hankkinut. Äiti oli yksinkertainenvenäläinen kodin äiti, taloudenhoidossa uuttera ja harras uskonnonmääräyksiä täyttämään, mutta ilman kaikkea käsitystä siitä mikäoli jokapäiväisen elämän vähäisiä oloja korkeammalla. Poika osottikuitenkin jo aikaseen lahjoja, jotka sittemmin kohottaisivat häntäpaljoa ylemmäksi alkuperäisten perhesuhteitten ahdasta piiriä. Hänoli miettiväinen, pysyi erillään muista lapsista, vältti heidänajanviettojaan ja, opittuaan lukemaan, kulutti aikansa yksinomaankirjojen lukemiseen. Mitä hän vaan sai käsiinsä, painettua tahikirjoitettua, luki hän kummastuttavalla tiedonhalulla. Kentiesjuuri tämä aikaseen ilmaantunut lukuhalu sai isän lähettämäänseitsenvuotiaan Mikaelin Wladimirin kaupungin hengelliseenseminaariin, missä hän muutamain läheisten sukulaisten johdollaja turvissa sai tulevalle pappismiehelle tarpeelliset valmistavattiedot. Siellä sai hän nimen Speranski, toivorikas (latinalaisestasanasta "spero" = minä toivon), arvatenkin sen suuren lahjakkaisuudentähden, jota hän osotti. Kouluolonsa viimeisinä aikoina hän oliseminaarin rehtorin, Eugeniuksen, jokapäiväisenä apulaisena, jonkakautta hän sai nauttia tämän sivistyneen miehen seuraa ja käyttäähänen ajan oloihin nähden rikasta kirjastoaan. Vielä myöhemmin,kun Speranski oli vaikuttava valtiomies ja Eugenius oli korotettupiispaksi, ilmaisi hän kirjeissä entiselle opettajalle harrastakiitollisuutta.
Vaikka Speranski oli seminaarin oppilaista etevin, ei kukaan vielävoinut aavistaa että hänen uransa tulisi muuksi kuin tavallisenpappismiehen, kun tapahtui seikka, joka suuntasi hänen elämänsätoisaalle ja avasi hänelle uusia uria. Wladimirin seminaarimuutettiin vuonna 1788 lähellä olevaan Susdalin kaupunkiin, missäse yhdistettiin kahteen muuhun samallaiseen laitokseen; muttatuskin oli Speranski siirtynyt Susdalin laajennettuun hengelliseenkouluun kun samana vuonna keisarillisella määräyksellä käskettiinettä yliseminaari, Aleksanieri-Newskin seminaarin nimellä,perustettaisiin Pietariin ja että sinne muista seminaareistalähetettäisiin sellaisia oppilaita, joitten hyvä käytös, etevättiedot ja lahjat antoivat toiveita siitä että heistä voi kehittääopettajia yliluokilla. Susdalissa ei ollut epäilystäkään siitäettä ensi sijassa Speranski valittaisiin uuteen, korkeampaanoppilaitokseen. Hänen