Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
A. Conan Doyle
Englannista suomentanut V. Hämeen-Anttila
Helsinki,Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa,1907.
1. Uusi katakombi. 2. Hilary Joycen opinalkeet. 3. Luku Koraanista. 4. Chateau NMoirin kreivi.
Uusi katakombi.
"Kuulehan, Bürger", virkkoi Kennedy, "soisinpa sinun luottavan minuun."
Nuo kaksi kuuluisaa romalaisten muinaisjäännösten tutkijaa istuivatkahden kesken Kennedyn mukavassa kamarissa, jonka ikkunat olivatCorsolle päin. Yö oli kylmä, ja kumpainenkin oli vetänyt tuolinsakehnon italialaisen uunin luo, joka lämmön asemesta pikemmin loitunkkaisen kehän ympärilleen. Ulkopuolella levisi vilkkuvientalvitähtien alla nykyinen Roma, sähkölamppujen pitkä kaksinkertainenrivi, loistavasti valaistut kahvilat, kiitävät ajopelit jajalkakäytävillä tungeksivat väkijoukot. Mutta sisällä, rikkaan nuorenenglantilaisen muinaistutkijan upeassa kamarissa, oli ainoastaan vanhaaRomaa nähtävissä. Seinillä riippui halkeilleita ja rapistuneitakuvioreunuksia, nurkista kurkisteli senatorien ja soturien harmaitavanhoja rintakuvia, kovine kasvoineen. Keskipöydällä oli monenmoistenmuistokirjotusten, katkelmien ja koristusten kasassa se kuuluisapienoisjäljennös Caracallan kylpylaitoksen raunioista ehjiksisuunniteltuina, jolla Kennedy oli herättänyt suurta mieltenkiintoa jaihailua sitä Berlinissä näyteltäessä. Katosta riippui maljakkoja jahienolla punaisella turkkilaisella matolla oli suuret määrätmerkillisyyksiä. Eikä niissä ollut ainoatakaan minkä epäämätön alkuperäei olisi ollut todistettu, kaikki oli äärettömän harvinaista jakallisarvoista; sillä vaikka Kennedy oli vasta hiukan ylikolmenkymmenen, niin oli hänellä europalainen maine tällä tutkimuksenalalla ja sitä paitsi tuollainen ehtymätön kukkaro, joka jokoauttamattomasti veltostuttaa tutkijan tarmon tai antaa hänellesuunnattoman edun kilpailussa maineesta, jos hänen mielensä vielä pysyyuskollisena tarkotusperilleen. Kennedyn oli oikku ja huvittelu useastiviekotellut tutkimuksistaan, mutta hänen luonteensa kykeni pitkällisiinja järjestelmällisiin ponnistuksiin, jotka päättyivät äkkiä ilmestyväänaistillisen nautinnon taantumuskauteen. Hänen sievät kasvonsa, korkeavalkea otsa, rohkea nenä ja jokseenkin pehmeäpiirteinen ja aistillisennäköinen suu, ilmaisivat kyllin selvästi hänen luonteensa voimakkuudenja heikkouden yhtymän.
Varsin toista lajia oli hänen toverinsa Julius Bürger. Hän oliomituista sekarotua, saksalaisen isän ja italialaisen äidin lapsi,jossa pohjoisen maan tukevat ominaisuudet omituisesti sekausivat etelänhennompiin suloihin. Siniset germanilaiset silmät valaisivatahavoittuneita kasvoja, ja niiden yläpuolella kohosi nelikulmainenkorkea otsa, jota kiinteät keltaiset kiharat reunustivat. Hänenvoimakas leukansa oli puhtaaksi ajeltu, ja hänen toverinsa oli useastihuomauttanut miten suuresti se muistutti noita vanhoja romalaisiarintakuvia, jotka kurkistelivat hänen kamarinsa nurkkien varjoista. Senjämeän saksalaisen lujuuden verhossa kuvastui aina vihjaus italialaistaoveluutta, mutta hymy oli niin rehellinen ja silmät niin vilpittömät,että katsoja käsitti tämän vain syntyperän merkiksi, jolla ei olluttodellista tehoa hänen luonteelleen. Ijältään ja maineeltaan hän olienglantilaisen toverinsa tasalla, mutta hänen elämänsä ja työnsä oliollut paljoa uuraampaa. Kaksitoista vuotta takaperin oli hän tullutköyhänä ylioppilaana Romaan ja siitä asti asunut siellä jo