Produced by Juha Kiuru
Kertomuksia ja kuvauksia
Kirj.
Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1917.
Kodin helmasta
Nocturno
Piika
Vanhan Siinan vierailu
Elon virta vilahtelee
Niinkuin huhtikuun päivä —
"Aikamme uros"
Katsaus
Renki
Kohtaus vesillä
Kodin helmasta
Varsinainen poika-ikäni on minun muististani kokonaisuutena himmennyt.Silloin tapahtui hiljallensa, että ne juuret, joilla alunpitäin olinkasvupaikkaani kiintynyt, ratkeilivat toinen toisensa jälkeen. Olin kuinihminen, joka jostain luukusta kurkistaa ylempään kerrokseen, näkeesiellä paljon viehättävää, jota jää katselemaan jaksamatta kohottautuasinne kokonaan. Myöhemmin voi käydä niin, että hän kyllästyy ikäväänasemaansa, yläkerta kadottaa näköviehätyksensä, kun ei siihen kumminkaanpääse koskemaan, ja hän painuisi jo takaisin alakertaansa, mutta eimahdu enää luukusta. Hän jää iäksensä siihen riippumaan. Alas näkyypelkät ilmeettömät jalat ja ylös tuskastunut pää, eikä kummallakaankerroksella ole hänestä iloa, vaan haittaa. Mutta tästä ei nyt tälläkertaa sen enempää…
Poika-iältäni säilyy siis muistissani vain hajallisia kuvia, joista enjuuri itsekään välittäisi. Sillä joskus sattuu, että ne asettuessaanmielialani eteen voivat keskellä runollista metsätietä yhtäkkiä häiritäkoko oloani. Ja niistä alkaa tavallisesti mielikuvien verkko, joka onniin kudottu, että sen läpi katsottuna kaikki mitä olen ollut ja elänyt,näyttää sietämättömän epäsointuiselta. Sieltä vilahtaa mieltä etovanaensimmäinen rakkauteni, tosiasiallinen, ei se, josta kirjoitetaan. Näenvanhuuttaan vaappuvan pörrökarvaisen Liinu-nimisen hevosen, jonkamitätöntä muistoa en saa poistumaan, näen kotini … ja vaikkeivät nemielikuvat tuotakaan minulle mitään lempeätä hartaushetkeä, niin otan nekerran tyynesti katsellakseni sieltä kaukaisuudesta. Ovathan nekuitenkin olleita ihmiselämän tapauksia.
* * * * *
Minun isäni ja äitini ovat ikänsä kaiken olleet pikku-eläjiä.Kaikenlainen ahertaminen kuuluu heidän luontoonsa, ja tähän aherrukseenliittyy aina nöyrä ja lämmin hartaus, joka ilmenee hiljaisenavalitteluna, penseä huokailu, joka on ominainen hyville mökkiläisille.Paraiten sen kuulee siinä äänessä, joka liittyy haukottelemiseen.Lapsesta pitäen on minussa tämän heidän pikkupiirteensävastavaikutuksena — ja ihan luonnonlain välttämättömyydellä — ilmennytylimielinen välinpitämättömyys kaikesta, harkittu huolellisuudenhalveksiminen ja näin ollen jatkuva eripuraisuus isän ja äidin kanssa.Kun isä oli kipeä ja huohotteli sängyssään, ei se herättänyt minussasääliä, vaan vastenmielisyyttä. Jos silloin tuli vieras, puhui hän tämänkanssa mielellään, yhä huohotellen, mutta minä pakenin ulos. En ymmärrämiksi, mutta aina minun on ollut mahdotonta osoittaa huomiota hänenkivulleen, vaikka salaa olen pannut merkille, että hän joskus onsentähden itkenyt itseksensä.
Isän kivulloisuuden takia olivatkin meidän kotielämässämme useimmathetket epäsointuisia. Mutta oli sellaisiakin hetkiä, joina joku onnenharhakuva lumosi isän ja äidin sielun, niin että he tulivathentomielisiksi, joka taas kiusasi minua. Minua kiusasi kaikki.
Muutamat lähiseudun isännät, jotka emäntiensä tähden eivät uskaltaneetryypätä kaupungin aineita kotonansa, hommailivat niitä silloin tällöinmeille ja pujahtivat salavihkaa nauttimassa. Isä ja äiti tunsiva