Tarina amerikkalaisesta miehestä, hänen perheestäänja ainoasta hartaasta ystävyydestään
Kirj.
Suomentanut
Eino Voionmaa
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1925.
1.
Zenithin kaupungin tornit kohosivat aamu-usvasta, ylväät teräs-,sementti- ja kalkkikivitornit, lujina kuin kalliot ja sorjina kuinhopeapuikot. Ne eivät olleet linnoja eivätkä kirkkoja, vaan ihanyksinkertaisesti konttorihuoneistoja.
Usva oli armelias aikaisempien miespolvien kuluneita rakennuksiakohtaan: päreillä peitettyä mansardikattoista postitaloa, honteloidenvanhojen talojen, nokisten, pieni-ikkunaisten tehtaiden, likavärillämaalattujen vuokrakasarmien punaisia savupiippuja kohtaan. Kaupunkioli täynnä tämmöisiä kummallisuuksia, mutta muhkeat tornit olivattyöntäneet ne pois liikekeskustasta, ja kauempana olevilla kummuillaoli uusia, hienoja taloja — näköjään ilon ja viihtymyksen asumuksia.
Erään betonisillan yli kiiti pitkä, kiiltäväkuorinen, äänetönLimousine-auto. Siinä istuvat juhlapukuiset ihmiset olivatkotimatkalla koko yön kestäneestä Pienen Teatterin harjoituksesta,taidetilaisuudesta, jota oli runsaasti valeltu samppanjalla. Sillanalla kaartui rautatie, sekava sikermä vihreitä ja punaisia valoja. NewYorkin pikajuna porhalsi ohi, ja kaksikymmentä kiiluvaa teräsraidettavälkähti äkkiä valossa.
Eräässä pilvenpiirtäjässä suljettiin juuri Sanomalehtiliitonlennätinkonttori. Koneiden ääressä olevat miehet nostivat väsyneinäselluloidisuojukset silmiltään, lopetettuaan yön keskustelutPariisin ja Pekingin kanssa. Rakennuksen läpi tallusteli pesuakkoja,haukotellen, kengät kopisten. Aamu-usva hälveni. Joukoittain miehiäeväskääröt käsissä vaelsi uusiin, valtaviin tehdasrakennuksiin,mahtaviin lasista ja tiilipinnoista rakennettuihin, kimmeltäviintyöpajoihin, missä viisituhatta miestä työskenteli saman katon alla,mistä virtasi esiin tavaroita, joita myytiin aina Eufratin rannoilla jaEtelä-Afrikan lakeuksilla. Tehtaiden pillit vihelsivät, ja niitä säestikuin huhtikuisen huomenen riemua uhkuva kuoro: työn laulu kaupungissa,joka näytti olevan rakennettu jättiläisiä varten.
2.
Mitään jättiläismäistä ei sitävastoin näyttänyt olevan siinämiehessä, joka nyt oli heräämässä makuusuojassaan hollantilaiseensiirtomaatyyliin rakennetussa talossaan siinä Zenithin kaupunginosassa,jonka nimenä on Floral Heights.
Hänen nimensä oli George F. Babbitt. Hän oli nyt, huhtikuussa 1920,kuudenviidettä ikäinen, eikä hän ollut mikään tuottaja, ei voin, eijalkineiden eikä edes runouden alalla, olipahan vain ovela myymääntaloja kalliimmasta kuin ihmisillä oli varaa maksaa.
Hänen suuri päänsä oli punervanvärinen, ruskea tukka ohut ja kuiva.Hänen kasvonsa olivat unessa kuin lapsen, rypyistä ja silmälasienjättämistä punaisista merkeistä huolimatta. Hän ei ollut lihava, muttanäytti erinomaisen hyvinvoivalta; hänen poskensa olivat pyöreät japehmeät, ja sileä, khakivärisellä peitteellä avuttomana lepäävä käsioli hiukan palleromainen. Hän näytti varakkaalta, mitä suurimmassamäärässä naimisissaolevalta ja epäromanttiselta, ja tuiki tyytenepäromanttinen oli tämä makuusuoja, jonka näköalana oli yksi ainoasuuri jalava, kaksi verrattain suurta nurmikkoa, sementtinen ajotieja poimukaspeltinen autovaja. Ja kuitenkin näki Babbitt jälleen untaTaruntyttärestä, unta, joka oli romanttisempaa kuin punaiset pagoditra