Talvinen tarina
Kirj.
Suomentanut
O. Manninen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1904.
Heinrich Heine on meillä kuten muuallakin tunnettu etupäässä"Laulujen kirjan" runoilijana. Keliäpä ei olisi kerran — koulunyläluokilla ollessaan — ollut nuorien haaveidensa hartauskirjanatämä lemmenrunouden klassilliseksi tullut codex? Ja onhan yksi senhelmiä, "Lorelei", kesäisten vettemme vierillä jo ammoin koteutunuthelkkymään omien kansanlaulujemme joukossa. Laulujen kirjasta ovat myösmiltei yksinomaan ne muut Heinen runoelmat, joita siellä täällä onollut suomeksi tulkittuina. Onpa niitä aikoinaan jo ilmestynyt pienivalikoimakin, Uotilan suomentama.
Laulujen kirja, 'Buch der Lieder', on kuten sanottu se teos, joka onlaajimmalle kantanut Heinen nimen kautta koko sivistyneen maailman,tehnyt hänet tutuksi sellaisissakin piireissä, jotka muuten ovatkorkeammalle kirjallisuudelle vieraat. Eikä ihme. Onhan se aihe, jotatämä pienoinen kirja kauttaaltaan käsittelee, tuo kaikkein yleisinja ymmärrettävin, joka ei lukijalta vaadi sen suurempia kirjallisiaedellytyksiä, jolla kunkin elämässä on ollut tärkeämpi tai vähemmintärkeä osansa. Ja ennen kaikkea ilmeneehän siinä yksi noita kykyjä,jotka ovat maailmankirjallisuuden harvinaisimpia, synnynnäinen, jumalanarmosta runoileva lyyrikko. Uutta laulun kevättä, täynnä säveliä,värejä ja tuoksua, nuoria uudistavia voimia, merkitsi tämä kirjanenSaksan runoudessa, ja koko runotaiteen uudemmassa kehityksessä ontunnettavana sen käänteentekevä vaikutus. Ihastuksella, samantapaisellakuin ennen "Sturm und Drang"-polven päivinä Goethen 'Werther', seotettiin ilmestyessänsä vastaan, ja Saksan suuret sävelrunoilijatovat siivittäneet sen laulut niiden helkkyvään lentoon kautta maidenmannerten, niin että laulettu Heine sävellyksien lukumäärään nähdenjättää kauas jälkeensä kaikki muut nimet koko maailman runoudessa.
Neljännestä vaille vuosisata on jo kulunut siitä kuin tämä nuorenHeinen laulu ensimäisellä uutuuden viehätyksellään lumosi mieliä.Lahjomattomin arvostelijoista, aika, on sen arvon jo moneen kertaanvaa'alla punninnut, saattanut selvemmin kuin silloin näkyviin senniin vahvat kuin heikotkin puolet. Tunnemme, ettei tuo Heinennerokas sydämentunnustus aina ole tositunteen kannattama, että semielellään valitsee vaikuttavaisuutta tavoittelevia kaunoasentoja,yhtäläisiä kuin hänen samanaikaisissa 'Ratcliff' ja 'Almansor'tragedioissaan, että siinä monestikin on enemmän päässä kuin sydämessäliikkunutta tekotunnelmoimista. Mutta kaikesta tästä huolimatta onnoissa enimmäkseen nimettömissä pikkusoinnahdelmissa säilynyt aarrehimmenemättömiä laulun helmiä, runoilijan sointuvan tuskan synnyttämiä,jotka jo yksinään olisivat tuottaneet sepittäjälleen kuolemattomannimen.
Nykyajan-ihmisen yksilöllinen sielunelämä on se sointupohja, joltatämä uusisäveleinen runous on virinnyt, levoton, tuhatvivahteinenniinkuin meri, jonka ensimäisenä suurena laulajana Heine samallakertaa esiintyy kotimaansa kirjallisuudessa. Meren maininkien vapaakäynti on suonut poljennon Laulujen kirjan loppusoitolle, ihanalle'Pohjanmeri'sikermälle, ja niin on Heine tässä kirjassaan, ehkävarsinaisemmin kuin sitten vähää myöhemmin Grillparzer kuuluisassadraamassaan, saattanut "Des Meeres und der Liebe Wellen" — meren jalemmen aallot — ikuisesti soilumaan saksalaisen runon säveleissä.
Mutta tämä tunnetuin ja tunnustetuin Heine ei ole vielä koko sehenkinen mahtaja, jona hän esiintyy muissa kypsyn