Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Honoré de Balzac
Ranskankielestä suomensi Volmari Raitio
WSOY, Porvoo, 1915.
Pariisissa on muutamia katuja, joilla on aivan yhtä paha maine kuinhäpeän tahraamalla ihmiselläkin voi olla; siellä on hienoja katuja,on tavallisia kunniallisia katuja, sitten nuoria katuja, joidenmoraalisesta arvosta yleisö ei ole vielä muodostanut mielipidettänsä;lisäksi murhamiesten katuja, katuja vanhempia kuin vanhimmatkaanleskirouvat, arvokkaita katuja, aina puhtaita katuja, aina likaisiakatuja, käsityöläisten, työmiesten ja kauppiaiden katuja. Lyhyestisanottuna Pariisin kaduilla on ihmisominaisuuksia, ne synnyttävätmeissä ulkomuodollaan määrättyjä ajatuksia, joita emme voimielestämme poistaa. On katuja, jotka tarjoavat niin huonoa seuraa,ettette niiden varsilla tahtoisi asua, yhtähyvin kuin sellaisia,jonne te mielellänne asettuisitte. Muutamat kadut, kuten esimerkiksiMontmartre, ovat alkupäästään kauniita, mutta kapenevat sittenloppua kohden kuin kalan pursto. La Paix-katu on leveä ja suuri,mutta se ei herätä ainoatakaan niistä miellyttävistä ja jaloistaajatuksista, jotka Royale-kadulla yllättävät herkkävärähteisensielun, ja siltä puuttuu ilmeisesti se majesteetillisuus, mikähallitsee Vendome-aukeaa. Jos tunnette hermostuttavaa alakuloisuuttakävellessänne Saint-Louis-saaren kaduilla, niin syyttäkää siitäniiden yksinäisyyttä, rakennusten synkkää ulkonäköä ja tyhjiäsuuria palatseja. Tämä saari on Pariisin Venetsia. Pörssi-torion täynnä puheensorinaa, kiirettä, kunniattomuutta; se ei olekaunis muulloin kuin kuutamossa kahden aikaan aamulla. Päivälläse on osa Pariisia; yöllä se on kuin unelma Kreikanmaasta. JaTraversière-Saint-Honoré- katu — eikö se ole häpeällinen? Sielläon kaksi-ikkunaisia rakennuspahasia, joihin on kasattu kerroskerroksen päälle paheita, rikoksia ja kurjuutta. Ahtailla, pohjoiseensuuntautuvilla kaduilla, jonne aurinko paistaa korkeintaan kolmetai neljä kertaa vuodessa, kävelevät murhaajat rankaisemattomina.Meidän aikamme oikeus ei puutu asiaan; mutta ennen muinoin olisi ylintuomioistuin varmaankin kutsunut poliisiupseerin saamaan moitettanäistä asioista, ja ainakin se olisi määrännyt ehkäiseviä asetuksiakadun johdosta. Lisäksi vielä on herra Benoiston de Châteauneufosoittanut, että kuolevaisuus näillä kaduilla on kaksin verroinsuurempi kuin muilla. Toistaaksemme esimerkin avulla lyhyesti nämäajatukset, eikö Fromenteau-katu ole kerta kaikkiaan murhien japaheellisen elämän tyyssija? Epäilemättä ne tutkijat, ajattelijat,runoilijat ja elostelijat, jotka kuljeskellessaan Pariisissa osaavatkoota sen muurien sisäpuolella joka hetki kuohuvaa huikenteleviennautintojen runsautta, samoinkuin ne, joille Pariisi on herkullisinihmeilmiöistä, ymmärtävät näitä huomioita, jotka ulkopuolellaPariisia ovat käsittämättömiä. Tuossa se on kuin kaunis neito,tuossa kuin vanha, köyhä nainen, tuossa aivan uutukainen kuin vastaleimattu raha, tuossa taas komea kuin muotinainen. Pariisilla ontodellinen jättiläisen hahmo. Sen ullakkokamarit muodostavat pään,joka on täynnä tietoa ja nerokkuutta; sen ensimäiset kerroksetovat onnellisia vatsoja; sen myymälät todellisia jalkoja: täältäne lähtevät kaikki kävelijät, kaikki liikeasioitsijat. Mitenalati toimeliasta elämää viettääkään tämä jättiläinen! Tuskin onviimeisten tanssiaisista vyöryvien ajopelien täry häipynyt sensydämestä, niin se jo liikuttelee käsivarsiaan laitakaupungillaja hitaasti pudistelee itseänsä. Kaikki portit haukottelevatja kääntyvät saranoissaan kuin suuren ravun tuntosarvet, joitakolmekymmentätuhatta miestä tai naista näkymättömästi ohjaa. Kukinnäistä