Produced by Tapio Riikonen

KORPELAN SEPPÄ

Kirj.

Heikki Meriläinen

Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1909.

I LUKU.

Harmaana, raskaannäköisesti pulppuilevana patsaana nousi kesäillantyyneen korkeuteen savu Erkkilän karjatarhaan tehdystä suitsusta. Talonlehmät siinä hyvässä sovussa kiertelivät suitsua, mutta Marian lehmää,joka oli muualta ostettu, vihasivat kaikki eikä se uskaltanut tullalähellekään, vaan täytyi värjötellä ulompana. Toisista lehmistäeronneet hyönteiset keräytyivät hänen ympärilleen, niin että yhtenäpilvenä pörisi ja surisi paarmat, tuppipaarmat, tökkijäiset, kärpäsetja monenmoiset hyönteiset. Eikä ne vähääkään hälvenneet, vaikka lehmähoikalla hännällään myötäänsä huiski, kopisteli jalkojaan maahan japuisteli päätään niin että suuret korvat löpisivät kasvopäihin.

Mutta Maria tuli nyt tarhaan, aholta kerättyjä kannonpalasia kainalossaja kuiva tuohikäppyrä kädessä. Lehmä kun arvasi Marian nyt olevansuitsuntekohommissa, niin se ystävällisesti myristen lähti juoksemaanMarian luokse.

Maria, nähtyään lehmänsä pilvenä häärivän hyönteisparven hätyyttämänä,ryöpsähti maahan polvilleen ja edessään olevan pienen kannon juureenteki tuomistaan kannon palasista ja tuohikäppyrästä tulen ja kattoi senmaasta kynsimillään sammalilla ja turpeilla, joten se rupesitupruttamaan sakeaa, harmaata savua. Tätä savua nyt Maria esiliinallaanhuiskautti vieressään seisovan lehmänsä yli, että siitä hyönteiseteroaisivat, ja silloinpa ne pöristen lähtivätkin korkeuteen jahävisivät sille tielle, ettei näkynyt eikä kuulunut yhtään.

Nyt lehmä koetti osottaa kiitollisuuttaan Marialle nuoleskelemallatämän käsiä, kyynäspäitä ja lanteita ja mitä vaan kerkisi. Mariakinkynsien lehmänsä korvallisia ja taputellen sen kasvoja puheli: "SinäMaatikki, minun oma Maatikkini! sinä olet yhtä orpo ja turvaton kuinminäkin. Sinun täytyy pelätä kaikkia muita ja olla allakynsin kutenminunkin. Ei ole sinullakaan edes sarvia, joilla puolustaisit itseäsi.Ja mitäpä etua olisi sinulle enempi kuin minullekaan itsenipuolustuksesta; saisit vaan ylivoiman ärsytetyksi itseäsi vastaan.Niin… Me olemme huonemiehiä, toisten armoilla eläjiä, meidän on ainatoteltava. No, no, elä nyt niin kovasti nuole sillä karkealla, suurellakielelläsi, ihan hajalle kaahnutat minun vaatteeni… Voi, voi, kunsinulla nyt on lysti, kun pääsit syöpäläisistä vapaaksi. Oikeinsilmäsikin panet melkein umpeen, nuo suuret paksuluomaiset silmäsi, januokin suuret korvasi lupsahtelevat hermotonna siinä minua nuollessasi.Voi, voi, kun sinä kuhnutat niin kovasti! Vaan enhän voi sinua kieltää,kun sinä muuten et voi minulle hyvyyttäsi osottaa."

Nyt kuitenkin suitsun päällä olevat sammalet ja turpeet paloivattuhkaksi ja tuli pääsi vapaasti liekehtimään, joten savu muuttuikuumuutta henkiväksi siniseksi kitkuksi. Nyt Maria kokosi liekehtivätkannon palaset koommaksi, peitti ne uusilla turpeilla ja vielä kerrantaputeltuaan Maatikkia kasvoille lähti taloon, tullakseen sieltä vähänajan perästä lypsämään.

Mutta nyt kun Maatikin suitsu rupesi tupruttamaan paksua savuaan jatalon lehmien suitsusta oli jo savu väsähtänyt, niin yksi talonlehmistä lähti tulla lurjottamaan Maatikin luokse ja tullessaan jomulisteli verestäviä silmiään, näyttääkseen Maatikille että suitsu onjätettävä hänelle. Tämän mulistelemisesta ei Maatikki kuitenkaan olluttietääkseenkään, märehti vaan rauhallisena ja olisi antanut sen tulijantulla toiselle puolen suitsua. Mutta se tulija tapansa mukaan töyttäsiMaatikkiin käsiksi, osottaen suuret sarvensa Maatikin kylkeä vasten.Maatikki ei nyt väistynyt, pyör

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!