Kirj.
Anatole France
Suomentanut
J. Hollo
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta,1924.
I. Incipe, parve puer, risu cognoscere matrem
II. Varhaisimmat ajat
III. Alphonsine
IV. Pikku Pietari mainitaan sanomalehdessä
V. Väärän arvostelman vaikutukset
VI. Neron kohtalona on kärsiä vääryyttä
VII. Navarino
VIII. Kuinka jo varsin varhain kävi ilmi, että
minulta puuttui liikevaistoa
IX. Rumpu
X. Kiinteästi yhteenliittynyt teatteriseurue
XI. Liinannöyhtää
XII. Sisarukset
XIII. Catherine ja Marianne
XIV. Tuntematon maailma
XV. Herra Ménage
XVI. Hän laski kätensä päälaelleni
XVII. "Veli on luonnon lahjoittama ystävä"
XVIII. Mummo Cochelet
XIX. Rouva Laroque ja Granvillen piiritys
XX. "Hioivat hampaitansa nuo julmat hirviöt"
XXI. Papukaija
XXII. Eno Hyacinthe
XXIII. Bara
XXIV. Mélanie
XXV. Radégonde
XXVI. Caire
XXVII. Luolaihmisten nuori jälkeläinen
XXVIII. Monihaarainen elämä
XXIX. Neiti Mérelle
XXX. Pyhä vimma
XXXI. Minä kohtaan ensimmäisen kerran Rooman naarassuden
XXXII. Perhosensiivet
XXXIII. Syrjähuomautus
XXXIV. Lukiolainen
XXXV. Huoneeni
Incipe, parve puer, risu cognoscere matrem.
(Naurust' ensiks tuntemahan opi äitisi, piltti.)
Äitini on usein kertonut minulle erinäisistä syntymääni liittyvistäseikoista, jotka eivät ole minusta näyttäneet niin merkittäviltä kuinhän otaksui. En ole kiinnittänyt niihin ollenkaan huomiota, ja ne ovathäipyneet muististani.
Kun lapsi syntyy maailmaan, kätilö siinä tarvitaan; myös tätikullat tulla saa…
Ainakin voin kuulopuheiden nojalla vakuuttaa, ettei se tapa jakäytäntö, josta nuo erään vanhan parisilaisen sepittämät säkeetkertovat, ollut Louis-Philippen hallituskauden lopulla tyystinhävinnyt. Rouva Nozièren huoneeseen näet oli kerääntynyt suuri seurakunnianarvoisia naishenkilöitä odottamaan minun vapautumistani. Oltiinhuhtikuussa; sää oli viileä. Neljä viisi samassa kaupunginosassa asuvaatätiä, heidän joukossaan rouva Caumont, kirjakauppias, leskirouvaDusuel ja rouva Danquin, lisäsivät puita lieteen ja joivat hehkuviiniääitini kokiessa ankaria tuskia.
— Huutakaa, rouva Nozière, huutakaa niin paljon kuin jaksatte, sanoirouva Caumont; se helpottaa.
Rouva Dusuel, joka ei tietänyt, minne olisi jättänytkaksitoistavuotiaan tyttärensä Alphonsinen, oli tuonut hänet mukanaanhuoneeseen, josta lähetti hänet pois kerran toisensa jälkeen, koskapelkäsi minun yhtäkkiä esittäytyvän niin nuorelle neitoselle, mikä eiolisi ollut soveliasta.
Nämä naishenkilöt eivät olleet tuppisuita; kuulemani mukaan he puhuapärpättivät kuten ainakin. Rouva Caumont kertoeli äitini suureksiharmiksi kamalia tarinoita pahoista 'näkemistä'. Eräs hänen tuttavansa,raskauden tilassa oleva nainen, oli nähnyt raajarikon, joka pitelisilitysrautaa kummassakin kädessään, anellen almua, ja lapsi syntyijalatonna. Hän itse oli tytärtään Noémia kantaessaan säikähtänytjänistä, joka oli puikahtanut hänen jalkojensa välitse, ja Noémilla oliollut syntyessään suipot, huiskahtelevat korvat.
Puole