Kirj.
Santeri Ingman [Santeri Ivalo]
Porvoossa,Werner Söderström,1892.
Matkakertomus.
I. Päivä selkeni.
II. Lentiiran kirkonkylä.
III. Anna Liisa.
IV. Kappale todellista kurjuutta.
V. Tiedemiehiä matkalla.
VI. Lepopaikka.
VII. Vanttajan vanhukset.
VIII. Rukatunturi.
IX. Kitka, Oulanganjoki ja Paanajärvi.
X. Kirveskosken tarina.
XI. Ämmän ruukilla.
XII. Itselaskija.
XIII. Seitenoikea.
Vaikka tämä kirjanen onkin tulos pieneltä kesämatkalta, riennänkumminkin jo alussa lohduttamaan lukijata ilmoittamalla, että se ei olemikään matkakertomus. En uskaltaisi koskaan pyytää lukijata seuraanitaivaltamaan maita ja matkoja, joissa minulla kyllä on voinut ollahauska ja kepeä kulku, mutta joissa hän kenties jo keskellä taivaltaväsyisi ja ikävystyisi ja sitten syyttäisi minua pettymyksestään javaivoistaan.
Ei. Lukijan ei tarvitse, sen lupaan, rämpiä minun kanssani soita eikäkapuilla kallioita, ei poudalla eikä sateella, eikä yleensä tietäämatkoistani, niiden vaivoista ja hankaluuksista, paljo mitään. Nepidätän itselleni omana huvinani. Epäilenpä suuresti ketä huvittaisitietää mistä me — sillä meitä oli kaksi, Erkki ja minä — milloinkinaamulla lähdimme ja mihin illalla saavuimme ja minkälaisessa kunnossakulloinkin. Ketäpä huvittaisi tietää milloin jalan kulimme ja milloinveneellä ja montako virstaa kummallakin pelillä, missä yötä oltiin,missä syötiin ja mitä syötiin ja missä syöpäläiset meitä söivät?
Matkakertomusta en kirjoita. Senverran vain voinen ehkä ilmoittaa, ettäitäisellä Pohjanmaalla sitä liikutaan. Pohjois-Karjalan Nurmeksestapoiketaan Kuhmoon, sieltä Lentiiraan, Kiannalle, Hossaan, Kuusamonkirkolle, Alakitkaan, Paanajärvelle, Tavajärvelle ja taas vaikka erijälkiä Kiannan, Hyrynsalmen ja Ristijärven kautta Kajaaniin. Siinäkoko "matkakertomus". Lukija ei tarvitse karttaa avukseen. Mutta senmatkan varrelta jäi sieltä täältä mieleeni muutamia erityisiä ihmisiä,joku merkkipaikka, joku hetken huomio tai kasku, joita semmoisinaan,irtonaisina tuokiokuvina, pyydän esittää sille, joka niitä tahtoosilmäillä.
Taloon tullessamme illan suussa ihmettelimme mistähän syystä juurise talo, Latvalan talo Kuhmon Korpisalmen kylässä, oli valittukestikievariksi Nurmeksesta tulevan maantien varrella. Se oli köyhänja raihnaisen näkönen talo, rakennukset matalat ja rappeutuneet, pihalikanen ja aidat kallellaan. Vasta perillä kuulimme selityksen. Eiollut muuta taloa koko sen järven rannalla, ja kun siellä kievaritarvittiin, piti ottaa mikä saatiin.
Isäntä oli tienhaarassa poikineen aitaa panemassa. Ukko oli kärtynä jatyytymättömänä ja tylysti hän vastasi tervehdykseemme eikä näyttänythalukkaalta puuttuakseen pakinoihin. Iski vihasesti kangen vetelään,pehmeään maahan, johon se painua hurahti puolen pituuttaan, kiskoivielä vihasempana sen sieltä ylös, ja iski taas. Häntä nähtävästi jokuvastoinkäyminen harmitti, eikäpä ollut vaikea huomata mikä se oli. Olitaas satanut senkin päivän, niinkuin oli satanut järjestään joka päiväjo parin kolmen viikon ajan. Kaikki oli märkää ja vetelätä, alavammatmaat olivat veden vallassa, joet ja järvet tulvillaan niinkuin,kevätveden aikana, vaikka jo oli heinäkuuta alkupuoli kulumassa.Luhta- ja suoniityillä ei heinänkasvu vielä ollut päässyt alullekaan,eikäpä paljo vähäisillä al