Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
D. Gusjev-Orenburgski
Suomentanut
Ilmari Calamnius-Kianto
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1906.
Vainottuina teidän olla tulee isienne maassa.
Lastenne synnyinseutua tulee teidän rakastaa.
F. Nietzsche.
Alkuperäinen teos pyhitetty
Maksim Gorjkille.
Neljännes-vuosisataa sitten pidettiin Shitnitskin kihlakuntaaStaromirskin läänin rikkaimpana alueena. Kihlakunnan pääkaupunkiShitnitsa, jota vilja-aitat renkaana ympäröitsivät ja jossa yötä-päivääkaadeltiin ja ammenneltiin jyviä, muistutti näöltään ainaisiamarkkinoita, joiden hälinä kantautui yli likaisten katujen, ylikuhisevan sataman ja yli vienosti väreilevän, sileän joenpoukaman,mikä kihisi täynnänsä lotjia, hinaajahöyryjä, kansiniekkoja japarkkilaivoja. Tuo katujen rapa näytti kultaiselta ravalta, sillä niinsakeasti oli siihen varissut jyviä sekaan. Senpätähden muistutti kokokaupunki näöltään äärettömän avaraa lintuhuonetta, jossa kyyhkysparvet,ikäänkuin kaikki hävittävät heinäsirkkapilvet liitelivät ilmassa,kilvan jakaen runsaan saaliinsa kanojen, varpusten ja naakkojen kanssa.Lähi- ja kaukokylien talonpojat tekivät kaupungin vilkkaannäköiseksiaivan kuin siellä olisi vietetty lakkaamatonta juhlaa. Jo kaukaatunsi paikkakuntalainen talonpojat heidän puvustaan, puheestaan,hevosvaljaistaan, ja erikoisesta käytöksestään.
— Kas tuossa tulevat savidofkalaiset! — puheli hän mennen portille,jota seppelöi heinäkimppu: — kylläpä ne äänekkäästi kokkapuheitaanlaskettelevat… Se on rikasta väkeä! Pöksät heillä vain ovatviheliännäköiset, vaikka pönäkkämahaiset nekin!
Ja ottaen lakin päästään astui hän keskelle katua ja kumarsi:
— Tehkää hyvin ja poiketkaa meille! Meillä on piha avara ja oiva!
Aamulla anivarahin, kuullessaan vankkurien kitinää ja pientenkulkusten lirinää, on kaupunkilainen kiireenvilkkaa rämäyttänytmajatalonsa portit sepposeljälleen tai on hän rientänyt avaamaan"höystetavara-kauppansa" luukut ja ovet.
— Pajomshtshinan väkipä sieltä matelee! — on hän silloin murissutpartansa sisään: — jumaliskyläläiset yhdessä vasiliperäläisten kanssa!
Viimemainitut on hän tuntenut heidän solevasta ulkonäöstään jaheidän hiukan yrmeästä luonnonlaadustaan. Ne astelevat ryhdikkäästikuormiensa äärellä, eivät koskaan karju hevosilleen, juovat viinaakohtuullisesti eivätkä saata sietää rivoja puheita; kun pyhäpäiväheidät sattuu yllättämään kaupungissa ollessa, niin menevät hearvokkaasti kirkkoon, pulskina ja siististi puettuina, asettuvatlikelle alttariaitausta, tekevät kiihkeästi ristinmerkkinsä jalahjoittelevat ruplia sielumessuihin. Ja jos pappi Krjakov sattuuolemaan siunatun leivän kannossa, niin hän välttämättä tarjoaa jollekinnoista vasiliperäläisistä tai jumaliskyläläisistä. Kaupunkilaisen onmieluista heidän kanssaan neuvotella omista asioistaan ja usein hänheille sanookin että:
— Pajomshtshinan pitäjän ukot ne ovat meidän parhaat ystävämme!
Jos taas sattui kuulumaan hanurin tai balalaikan soittoa ja illanviileässä valtatieltä kaikui kiivasta rautapohja-anturain kopinaa, niinkaupunkilainen hymähti:
— Gnjesdofkalaisetpa siellä pelailevat… Saivatkin hyvän vuoden!
Kainaloissaan heleävärisiä ostosmy