Kertomus
Kirj.
Käsikirjoituksesta suomensi J.
Porvoossa,Werner Söderström,1903.
Solbergin pappilassa.
Laitureilla.
lähetti.
Kuutamossa.
Vaimo.
Raatikellarissa.
Rauhaton.
Sir Archien pako.
Jään poikki.
Aaltojen kohu.
Solbergin pappilassa.
1.
Siihen aikaan kun Tanskan kuningas Fredrik II oli Bohusläänin isäntä,asui Marstrandissa kalakauppias nimeltä Torarin Haakenpoika. Hän oliköyhä ja halpasäätyinen mies, sillä toisen kätensä vuoksi, joka olirujo, ei hän kyennyt kalalle eikä soutomieheksi. Kun hän ei voinutsaada merestä elatustaan, kuten muut rannikkolaiset, niin hän pititapanaan ajella ympäri maakuntaa kaupittelemassa suolattua ja kuivattuakalaa. Hän ei ollut monta päivää vuodessa oman katon alla, kunmyötäänsä piti kalakuorman päällä ajaa kituuttaa kylästä toiseen.
Yhtenä helmikuun iltana Torarin oli hämärän tullessa matkallaKunghällasta Solbergin pitäjään päin. Maantie oli vallan aukeana jatyhjänä, mutta Torarinin ei siltä tarvinnut olla ääneti, sillä hänelläoli vieressään kuorman päällä veljellinen toveri, jonka kanssa saattoijutella. Se oli pieni mustaturkkinen koiraressu, jolle Torarin olipannut nimeksi Grim. Enimmäkseen se makasi yhdessä kohti, pää käpälienvälissä ja vaan silmäniskuilla mukautellen isäntänsä puheisiin. Muttajos sille jotain vastenmielistä mainitsi, niin se kohosi istualleen,nosti kuononsa pystyyn ja ulisi pahemmin kuin susi.
»Nyt on niin asia, Grim koirani», virkkoi Torarin, »että tänään minäolen saanut tärkeitä uutisia. Sekä Kunghällassa että Kaarepyyssähuhuiltiin meren menneen jäähän. Kauniina ja kirkkaana ja kylmänä ilmanyt on viime ajat pysynytkin, kuten kyllä sinä tiedät joka kaiketpäivät elelet ulkona, ja meri kuuluu tosiaan jäätyneen, ei yksinsalmissa ja vuonoissa vaan pitkät matkat Kattegatiakin. Siellä einyt laine käy, ei nyt ole vene- eikä laivaväylää saariston sisään.Ylt'yleensä ulottuu paksu, luja, kierä jää, jota rekihevonen voi juostaraksutella Marstrandiin ja Paternosterluodolle asti.»
Kaikkea tätä koira kuunteli hyvin tarkkaan. Se ei siitä näyttänytolevan millänsäkään. Se vaan makaili ja iski silmää Torarinille.
»Ei meillä kalakuormasta enään ole niin erittäin paljon tähteenä»,puheli Torarin koiralleen. »Mitähän olisi, Grim, poiketa tienkäänteestäja ajaa länteen päin merelle? Ajamme Solbergin kirkon ohi ja siitäÖdsmålskilin rantaan, ja siitä en luulisi olevan pitemmältä kuin viisineljännestä suoraan Marstrandiin. Olisi komeata kerran tulla kotiintarvitsematta käyttää venettä tai lauttaa.»
He ajoivat juuri silloin pitkää Kaarepyyn kangasta. Tähän asti ilmaoli koko päivän ollut tyyni, mutta nyt tuli kankaan poikki kylmätuulenviima, joka teki ilman kolakaksi.
»Velton näköistä tosin on lähteä kesken työstä paraana aikana»,jatkoi Torarin omia puolustelujaan, »mutta nyt me olemme niin kauankierrelleet kyliä, että jo olisi tarpeenkin saada kotona istahtaa paripäivää takan ääressä ja lämmitellä kohmettunutta ruumistaan.»
Koira makasi yhä mitään virkkamatta, ja siitä Torarin kalakauppias olisaavinaan vahvistusta aiheelleen.
»Nyt on äiti monet viikkokaudet istunut yksin kotituvassa», hänsanoi, huitoen käsivarsillaan saadakseen lämmintä. »Ikävissään hänkai jo meitä vartoo. Ja Marstrandissa vietetään reilua elämää nytta