Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe
Kirjoitti
Emile Zola
Suomensi
K. N—n.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Työväen Sanomalehti O. Y. 1906
Rocreusen myllyllä oli kieltämättä kaunein asema koko kylässä. Paikkaitsessään oli vähäpätöinen, puoleksi rapistuneita taloja kylätien kahdenpuolen; mutta mylly seisoi maantien mutkassa, Morellejoen rannalla, jasieltä oli erinomainen näköala yli koko laakson kaunisten niittyjen,mehuisten laidunten ja hedelmällisten peltojen.
Koko Lothringissa ei ole ihastuttavampaa sopukkaa. Satavuotiset metsätympäröivät viheriän meren lailla laajaa tasankoa, jonka lävitseMorelle-joki kiemuroi hopeanhohtoisena sohisten.
Joki saa alkunsa Gagnyn metsästä ja tuo kuumina kesäpäivinä mukanaanvirkistävää viileyttä. Lukuisat puroset, jotka samoin saavat alkunsametsästä sammaltuneiden kivien alta, syöksyvät metsärinteitä alas jayhdistävät kylmät vetensä Morelleen. Kuten lumotussa puutarhassakohisevat ja laulavat kristallikirkkaat purot hopeanheleällä äänellä,peittäen pauhuunsa peippojen ja rastaitten äänekkään laulun.
Vedet kostuttavat ja hedelmöittävät koko laakson, ja rehevinä kasvavatmaassa ruohot ja yrtit. Ikivanhat, mahtavat kastaniat levittävätympärilleen vilpoista varjoa, pitkät poppelit reunustavat niittyjä, jakeskellä kulkee kaksoisrivinä plataanikäytävä aina Gagnynlinnanraunioille saakka.
Sievänä ja viehättävänä sijaitsee isä Merlierin mylly tässä viheriässäympäristössä. Se on vanhanaikainen, kummallisennäköinen rakennus ja onpaalurakennusten tavoin puoliksi vedessä. Morelle, joka kohisten syöksyykorkean sulun ylitse vanhaan myllynrattaaseen niin että se veden painonalla huokaa ja valittaa, levenee talon edustalla peilikirkkaaksisuvannoksi, missä kalat pitävät telmettään.
Vene keinuu ankkuroituna pienessä valkamassa, jonne talosta johtaalaudoista tehty tie. Rakennuksen ensimäistä kerrosta ympäröi rehevämuratti- ja köynnöspeite, ja köynnöskasvit kohoavat aina päätyyn saakka,kiipeävät katolle, missä ne liehuvat kuten viehkeät aallottaren hiukset.
Isä Merlier rakasti vanhaa taloaan, joka näytti näin viehättävältä jaromanttiselta, eikä tahtonut tietääkään korjauksista ja muutoksista,joita useat naapureista kehottivat häntä tekemään; hän rakasti vanhaamyllynratasta, joka oli tehnyt työtä hänen kanssaan hänen nuoruudestaanasti, tietämättä hetkenkään levosta, ja hänen kanssaan tullut vanhaksi.»Ratashan ei kelpaa enää mihinkään, se on jo aivan pilalla», sanoivatihmiset ja neuvoivat häntä hankkimaan uuden. Mutta vanha mylläri ravistipäätään, vanha ratas oli hänen uskollinen ystävänsä, josta hän eitahtonut erota. Ja kun se meni rikki, paranteli ja paikkaili hän sitäkärsivällisesti kaikella, mitä käsiin sattui: vanhoillatynnörinlaudoilla, ruosteisilla rautapaloilla, tinalla, niin että vanha,sammalen peittämä ratas lopulta näytti lystikkään kirjavalta, etenkinsilloin kun valkea vaahto kuohui sen ylitse. Kylätien puoleinen osarakennusta näytti jokapäiväisemmältä; siinä ei ollut esiinpistäviätorneja tai kuisteja, vaan kaikki oli sileää ja tasaista. Tätä sivustaaantoi mylläri toisinaan valkaista kalkilla, ja juuri äskettäin oli seuudesta maalattu, niin että se auringonpaisteessa hohti häikäisevänäkuin jäätikön pinta. Ja tänä päivänä näytti mylly vielä tavallistakiniloisemmalta, jopa juhlalliselta, sillä tänään siellä vietettäisiiniloista juhlaa: myllärin ainoan tyttären kihlajaisia.
Isä Merlieri