E-text prepared by Tapio Riikonen
Seikkailuromaani kapinahankkeiden vakoilusta
Kirj.
Hämeenlinna,Arvi A. Karisto Oy1919.
1.
Sanomalehtimiehen on aina oltava valmiina, eikä hän saa hämmästyämistään.
"Annan sinulle viisitoista minuuttia aikaa pukeutua vanhoihinkenttävaatteisiin, ei sotilasmallisiin. Ota mukaan kaikki käsilläolevat rahasi. Browningi ja kaikki patruunat. Sadetakki ja saappaat.Tupakkaa. Mars, mars! Me lähdemme aivan heti."
"Me?" kysyi Kivinen hiukan hämmästyneenä.
"Niin, me. Etkö ole sanomalehtimies?"
"Toistaiseksi."
"Hankit uutisia?"
"Elämäntehtäväni."
"Siis valmistaudu silmänräpäyksessä. Me lähdemme nyt uutisiahankkimaan, ei lääninhallituksen pikkumoskaa, vaan sellaisiajymyuutisia, joitten otsakkeet ulottuvat yli sivun."
"Soo! Vai lähdemme! Me, Akseli Kivinen, me lähdemme hetisonnijalostusliiton syyskokoukseen. Siitä ei saa tosin jymyuutista,mutta sen hankkimiseksi ei tarvitse myöskään kenttäpukua, kapitaaliaeikä browningia."
Koskela muutti hiukan leikillisen sotilaallista sävyäänkiusoittelevaksi.
"Me lähdemme hankkimaan uutisia bolsheviikeista."
Nyt ei Kivinenkään enää malttanut näytellä välinpitämätöntä.
"Mitä sinä niistä tiedät?" hän kysyi.
"Toistaiseksi jokseenkin yhtä vähän kuin sinäkin. Mutta minä tiedän,mistä saa enemmän tietää. Älä kysele, vaan laittaudu valmiiksi!"
Kivinen kiirehti alkoovin taa ja sieltä alkoi kuulua laatikoittenaukomista ja sulkemista. Koskela ojentautui mukavasti nojatuolissa jasytytti savukkeen. Hän oli vähän alle keskipituinen, mutta hartiakas,tanakka. Kasvot olivat jyrkkäpiirteiset, leuka voimakas, ihoahavoittunut, silmät kirkkaan ruskeat, tukka lyhyeksi sotilasmaisestileikattu. Kasvojen ilme ja suun juonne ilmaisi uhmaa ja rohkeutta.Jääkäri, pääsi katsojalta väkisinkin, ja jääkäri hän olikin.
Kivinen ei vitkastellut. Muutaman minuutin kuluttua hän ilmestyi verhontakaa, vanhoissa kuluneissa metsästysvaatteissa, toisessa jalassa jatoisessa kädessä saapas. Hän alkoi kiskoa sitäkin jalkaansa, muttavasta pienen voimasanan lausuttuaan onnistui hänen vetää hiukankuivunut ja kutistunut saapas jalkaansa.
"Valmis!" ilmoitti hän asennossa, pistettyään kirjoituspöydänlaatikosta taskuunsa browningin ja pari makasiinia sekä muutamiasavukelaatikoita.
"Hyvä. Oletko syönyt ja juonut?"
"Syönyt kyllä, mutta en juonut."
Koskela vilkaisi kelloon. "Ehdimme käydä kahvilassakin."
"Kestääkö retkemme kauan?" rohkeni Kivinen kysyä.
"En tiedä. Pari päivää ainakin, korkeintaan kaksi viikkoa."
"Soo, vai pari viikkoa. Sitten täytyy minun soittaa toimitukseen.Pistävät vielä koko maailman nurin narin luullessaan minut ehkävarastetuksi.
"— Prr! Saanko 11 50! Kiitos. Onko toimituksessa? Kivinen puhuu.Laittakaa joku toinen sinne härkäpäitten kokoukseen. Minä lähden oikeinextra-uutisia hankkimaan. Älkää huolehtiko, vaikka viipyisin parikinviikkoa. Prr! — Hahhaa, toimitussihteeri aikoi kai jotain kysyä, muttaminä soitin korvaan. Miettikööt! Siis, me olemme valmiit lähtemään,mutta minä haluaisin tietää, minne me oikeastaan lähdemme. V