Romaani
Kirj.
Suomentanut
J. Hollo
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1925.
Sutšarita lähti alakertaan, pysähtyi Haranin eteen ja kysyi: »Mitäteillä on minulle sanottavaa?»
»Istuutukaa», virkkoi Haran.
Mutta Sutšarita jäi paikoilleen.
»Sutšarita, te olette tehnyt minulle vääryyttä», jatkoi Haran.
»Samoin olette tekin tehnyt vääryyttä minulle», sanoi Sutšarita.
»Minun antamani lupaus on yhä vielä —», Haran aikoi jatkaa, mutta
Sutšarita keskeytti.
»Tekevätkö ihmiset toisilleen vääryyttä ainoastaan sanoin? Voisittekopakottaa minut toimimaan vastoin taipumustani pelkkien sanojen vuoksi?Eikö totuus ole suurempi kuin mikään väärien sanojen määrä? Tuleekoerehdyksen muodostua pysyväiseksi ainoastaan siitä syystä, ettäolen tehnyt itseni kerran toisensa jälkeen erehdykseen syypääksi?Nyt, kun olen käsittänyt, missä vika piilee, en voi pysyä entisessäsuostumuksessani, — en voi tehdä sitä, mikä olisi todella väärää.»
Haran ei voinut käsittää, kuinka Sutšaritassa oli tapahtunut sellainenmuutos. Hän ei ollut kyllin teräväjärkinen eikä vaatimaton arvatakseen,että hänen oma häikäilemättömyytensä oli pakottanut Sutšaritanluopumaan luontaisesta vaiteliaisuudestaan ja tyyneydestään. Haran siissyytti mielessään yksinomaan Sutšaritan uusia tuttavia ja kysyi: »Mikäonkaan se erehdys, jonka sanotte keksineenne?»
»Minkätähden sitä minulta kysytte?» virkkoi Sutšarita. »Eikö riitä, kunsanon teille, että olen luopunut lupauksestani?»
»Mutta Brahma Samadžissa meiltä varmaan vaaditaan jonkinlaistaselitystä», jatkoi Haran itsepintaisesti. »Mitä sanotte te ja mitäsanon minä seuramme jäsenille?»
»Minä puolestani en sano mitään», virkkoi Sutšarita. »Jos teidän onvälttämättä jotakin sanottava, niin huomauttakaa heille, että Sutšaritaon liian nuori tai liian typerä tai liian huikentelevainen. Sanokaamitä hyväksi näette. Mutta meidän kesken ei ole enää mitään sanottavaa.»
»Asia ei voi päättyä näin», huudahti Haran. »Jos Pareš Babu —»
Samassa tuli huoneeseen itse Pareš Babu. »No niin, Panu Babu», kysyihän, »aioitteko sanoa minulle jotakin?»
Sutšarita oli lähtemässä huoneesta, mutta Haran kutsui hänet takaisinja sanoi: »Ei, Sutšarita, te ette saa lähteä. Keskustelkaamme asiastaPareš Babun kanssa.»
Sutšarita kääntyi ja pysähtyi paikalleen, ja Haran sanoi: »Kuulkaahan,
Pareš Babu, Sutšarita sanoo vasta nyt, ettei suostukaan avioliittoon.
Mikä oikeus on hänellä pitää pilanansa niin tärkeää asiaa? Haluatteko
tekin ottaa vastataksenne tästä rumasta jutusta?»
Pareš Babu silitti Sutšaritan hiuksia ja virkkoi lempeästi: »Sinun eitarvitse viipyä täällä, kultaseni, voit poistua.»
Kun Sutšarita kuuli nuo myötätuntoiset ja ymmärtävät sanat, hänensilmiinsä tulvahtivat kyynelet ja hän riensi pois huoneesta.
Pareš Babu jatkoi: »Minä epäröin suostua kihlausta koskevaanehdotukseenne, koska pelkäsin Sutšaritan antaneen suostumuksensa täysinymmärtämättä omaa mieltänsä.»
»Eikö johdu mieleenne se ajatus», kysyi Haran, »että hän suostuessaanymmärsi oman mielensä varsin hyvin, mutta että hänen kieltäytymisensäjohtuu oman mielen ymmärtämättömyydestä?»
»Molemmat otaksumat