Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Otava, Helsinki, 1913.
Mapuhin talo.
Pakana.
Mc Coyn jälkeläinen.
Mapuhin talo.
Huolimatta kömpelyydestään ja painostaan Aorai suoriutui oivallisestikeveässä tuulessa, ja kapteeni antoi sen mennä kauvas melkein tyrskyjenkeskeen, ennenkuin hän luovasi. Hikueru-särkkä kohosi matalastivedenpinnan yläpuolelle, muodostaen tiheästä korallihiekasta ympyrän,noin sata metriä leveän ja jotakuinkin penikulman ympärimitaten sekäkolmesta viiteen jalkaan korkeimman nousuveden yläpuolella. Suuren,läpikuultavan laguunin pohjalla oli paljon helmiäisiä ja kuunarinkannelta, toiselta puolen särkkää, voitiin nähdä sukeltajia työssä.Mutta laguuniin ei ollut väylää edes pienelle kauppakuunarille.Suotuisalla tuulella olisi mahdollisesti kutteri voinut sinne pyrkiäjonkun ahtaan ja matalan kanavan kautta. Kuunarin täytyi pysähtyä joulkopuolelle ja lähettää sinne vain pienet veneensä.
Aorai laski hitaasti veneen vesille ja siihen hyppäsi heti puolitusinaa ruskeata merimiestä, pukunaan ainoastaan tulipunainen riepulanteiden ympärillä. He tarttuivat airoihin ja samalla nuori mies,valkoisesta puvustaan päättäen europalainen, tarttui takatuhdollaperäsimeen. Mutta hän ei ollutkaan europalainen. Polynesian kultaisetluonnonpiirteet ilmenivät hyvin selvinä hänen auringon kultaamassa,pehmeässä ihossaan ja hänen silmiensä välkkyvän sinen kultaisessaloisteessa. Hän oli Raoul, Alexandre Raoul, Marie Raoul'in nuorinpoika, rikkaan kvarterooni-naisen, joka omisti ja varusti puoli tusinaasamanlaista kuunaria kuin Aorai. Väylän suussa läpi vastavirran, jokasynnytti kiehuvan aallokon, taisteli vene eteenpäin laguuninpeilikirkkaaseen rauhaan. Nuori Raoul hyppäsi valkealle hiekalle jakätteli erästä kookasta alkuasukasta. Miehen rinta ja hartiat olivatmuhkeat, mutta katkenneen oikean käsivarren muutaman tuuman pituinenlihaton tynkä, ajan vaalentama luu, todisti hänen kerrantaistelleen hain hampaissa, ja se taistelu oli tehnyt lopun hänensukeltajaelämästään. Nyt oli hänen pakko liehitellä muita ja jollakinvehkeellä hankkia elatuksensa.
— Oletteko kuullut, Alec? sanoi hän heti. — Mapuhi on löytänyt helmen— oikein helmien helmen! Ei ole Hikuerussa milloinkaan sellaistavedestä nostettu eikä koko Paumotuksen seuduilla, tuskinpa kokomaailmassa. Ostakaa se häneltä. Se on hänellä nyt. Ja muistakaa, ettäminä siitä teille ensimmäiseksi puhuin. Mies on tyhmyri ja te voittesaada sen halvalla. Onko teillä hiukan tupakkaa?
Raoul astui suoraan rantaa ylös erästä hökkeliä kohti pandanuspuunjuurella. Hän oli äitinsä laivanisäntä ja hänen tehtävänään olityhjentää koko Paumotus-saaren koprat, raakut ja helmet, joita asukkaathankkivat.
Hän oli vasta-alkaja virassaan. Tämä oli vasta hänen toinen matkansa jasen vuoksi hän oli sangen levoton kokemattomuudestaan arvostellahelmien ominaisuuksia. Mutta kun Mapuhi näytti hänelle helmeä, osasihän kuitenkin pidättää hämmästyksen huudahduksen, joka jo oli hänenhuulilleen vierähtämäisillään, ja ottaa kasvoilleen kauppiaan kylmänilmeen. Se oli tosiaan kuin olisi hän saanut iskun vasten kasvojaan.Helmi oli suuri kuin kyyhkysen muna, aivan pyöreä ja sen säteilevässävalkeudessa heijastuivat lukemattomat värivivahdukset opaalinhohteisina. Siinä oli eloa! Sellaista hän ei milloinkaan ollut nähnyt.Ja kun Mapuhi laski sen hänen käteensä, ihmetytti häntä sen paino, mikätaas todisti helmen erittäin arvokkaaksi. Raoul tutki sitä tarkkaantaskusuurennuslasilla