Produced by Tapio Riikonen
Kokoelma pieniä kertomuksia
Kirj.
SANTERI IVALO [nimellä Santeri Ingman]
Werner Söderström, Porvoo, 1891.
Puolukassa
Rajoilla
Koulutyttö
Vanha juttu
Ruiskahvi
Hännätön vasikka
Hienoa rakkautta
Tulo kotiin
Itkuja
Mesenaatti
Kunnia olkoon
Viides päivä heinäkuuta
Sillalla
Nuku rauhassa
Juopunut
Huoneen haussa
Siltä väliltä
Viimeisessä tingassa
Ystäväni ulkolainen
Kummituksia
Huonemies
Vielä siihen mitä rakkautta…!
Kuun pimeneminen
Matalassa
— Taasko nuo lapset ovat olleet aholla luvatta laukkomassa. Ei niillenäy olevan apua, jos ei joskus vitsaa heilauta. Siellä rämpivätpäiväkaudet, liottavat vähätkin kenkäpahasensa, repivät vaatteensa jasaavat siellä kylmässä syksysateessa yskät ja muut taudit.
— Mutta mehän olimme marjassa, äiti.
— Marjassa te… Sinäkin Mikko marjassa, tuommoinen nassakan tappi,joka tuskin yllät marjaa varresta ottamaan! Mutta sitä pitääjuoksennella toisten isompain jäljissä, vaikk'ei matkassa pysyisikään.
— Pysynpähän. Noin ison ropposellisen olen poiminut.
— Näytä, — no kaikkia! Eikö lie rikkoja ja raakasia astian täydeltä.
Jos nyt joskus kävisittekin ja toisitte oikeita marjoja, mutta mitäs
noista puolukan pahasista on, vaikka niitä kapoittain kantaisitte. —
Niin, nyt värisette vilusta, raukat!
Lapset seisoivat lieden luona ja lämmittelivät kontettuneita käsiään.Siinä tungeskeli pikku Mikkokin pyylevänä ja teerevänä toisten joukossaja taputteli kiukaan laitaan luonnottoman suuria saappaitaan, joissavesi sisällä lotisi. Mutta ilo loisti silmästä, ja tyytyväisenä hänpiteli kädessään tuohista, jonka hän ihan yksin oli poiminutkukkuroilleen puolukoita. Eikä hänen järjentynkänsä riittänyt mitenkäänkäsittämään, ettei hänellä siinä olisi todistus miehen työstä. Toiset,vanhemmat, joilla oli paljon suuremmat astiat, mittailivat niitä jakinailivat, kenellä enin.
Äiti oli olevinaan suutuksissaan, toruili ja tuskaili, mutta sen näkisentään, ettei hän kovinkaan tosissaan ollut vihaisena. Hän vain tahtoiylläpitää perheessään tarpeellista kuria ja järjestystä ja esiintyisenvuoksi ulkonaisesti ankarana ja taipumattomana, niinkuin tuleekelvollisen kasvattajan. Hyppiessään tuvassa edestakaisin moninaisissatoimissaan hän nuhteli lapsukaisia ja opetti:
— Ja kenelle te luulette olevan hyötyä noista puolukoistanne? Kukaniitä syöpi muut kuin te itse ja porsaat? Jos te johonkin kykenisitte,niin tarvittaisiin teidän apuanne tässä talossa todempaankin kuinjuoksentelemaan pitkin soita ja kankaita.
Mutta vaari, joka istui ikkunan pielessä ja paikkaili nuotan perää, hänotti puolustaakseen pienokaisia.
— Antaa lasten juosta, hän sanoi, kunhan jotakin ovat tekevinään,parempi se on kuin jos joutilaina kylällä vetelehtisivät ja oppisivatlaiskuuteen ja kaikkinaiseen ilkeyteen. Eihän noista vielä pahaisistaole nuotallekaan eikä muuhunkaan vakavampaan, marjassa ovat aivanomiaan.
— Marjassa jos olivat tai eivät, yks'kaikki. Jo on tuo vaarikinleikkisä: mitä se luulee merkittävän noilla raakaisilla puolukoilla,joita kantelevat kakarat.
— Vaikk'ei merkittäisikään, kunhan ovat toimessa ja tottuvat jotakintekemään. Vielä se