Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus
Kirj.
Helsingissä,
Hufvudstadsbladet'in kirjapainossa, 1868
P. Th. Stolpen kustannuksella.
I. Ennustus
II. Houkuttelia
III. Martta kasvatusvanhempainsa luona
IV. Ensimäinen rakkaus
V. Marienburg hävitetään. Aksel ja Martta eroavat
VI. Martta vankeudessa
VII. Keisari ja Kenraali
VIII. Sotamarskin Scheremetewin pidot
IX. Miksi Menzikow aikoo Martan
X. Martta muuttaa Kremliin
XI. Miksi Pietari aikoi Martan
XII. Pultavan tappelu
XIII. Rahvaan tytär miljoonain hallitsia
Ennustus.
Tuolla puolen Suomen lahden on maakuntia, joissa vielä tänä päivänäasuu ihmisiä, mitkä ovat Suomalaisten — meidän — sukuperää. Me emmetunne heitä enää. Se aikakausi, jona saman isän kodissa heidänkanssansa elimme, on jo menneiden aikojen mustan hunnun taka kauassiirtynyt. Me emme enää ymmärrä heidän kieltänsä, mutta äänekkeetsoivat kumminkin, kun niitä kuulemme, korvissamme tunnetuilta. Metunnustamme heitä veljiksi, sillä me näemme, että heissä asuu samahenki kun meissä. Me havaitsemme heissä samat pyrinnöt kun meissäitsissämmne. Tavat ovat tosiaan aikojen kuluessa paljon muuttuneet.Me olemme voineet pitää niitä jotensakin yhdenkaltaisia esi-isäimmeajoista: että sukulaisemme Suomen lahden tuolla puolen ovat niistäeronneet, siihen emme voi heissä syytä hakea. Meidänkin maakuntamme onollut monen kovan kohtalon alainen, mutta kumminkin ovat, naapurimmekantaneet kuormaa raskaampaa kuin täällä koskaan. Jos onkin häviö useinollut meillä tarjona, jos onkin se syöjättärenä syönyt maamme asukkaitaon kuitenkin toveriemme kohtalo, miltei siitä saakka kuin sinne asumaanjäivät, ollut mitä kovempia. Milloin ei ole sodan hirmuinen liekkianastanut maita ja asukkaita on orjuus jalkainsa alla tallannut mitäihminen henkeänsä enemmän rakastaa — vapauden.
Näillä main eli nainen, joka on oleva tämän kertomuksen ruhtinatar.
Viime vuosisadan alulla oli Litvan maakunnassa kylä, joka tosiaankyläksi kutsuttiin, mutta joka tuskin oli kyläksi mainittava. Ken eiole nähnyt näitä köyhäin asuntoja, näitä alhaisia huoneita, missäköyhyys vallitsee? Näitä kurjuuden pesiä, mitkä jo kaukaa näyttävätkatsojalle nälän ja hädän jokapäiväisinä vieraina asuvan niissä?Ihmisiä asuu näissä kumminkin, ihmisiä, jotka elävät ainoastaanelantonsa tähden, aina huolella miettien mitä seuraavana päivänä, jopaseuraavanakin ateriana syödä.
Tämmöisiä on kylä, johon pyydän lukijan astumaan.
Minne silmä silmää on seutu ikävä. Tuolla on synkkä, pimeä metsikkö,tuolla taasen on maa autio aina taivahan rannalle saakka; tuolla nevaaja suomaata niin kauas kuin silmä kantaa.
Metsikön sisässä on kylä. Huoneet siinä ovat sammaleesta ja savestaenemmäksi osaksi rakennetut; savusta ovat akkunat mustat. Lasipalaiset,joita siellä täällä akkunoissa nähdään, näyttävät että akkunat kerranovat olleet lasista: mutta jos onkin nyt akkuna olevinaan tästäaineesta, on ainakin toinen puoli rievuilla paikattu. Kattona on näillähuonehilla olkia ja turpeita ja nekin ovat jo aikaa sammaltuneet.
Vähäisellä metsäisellä kukkulalla seisoo huone, joka ei aivan samaakurjuutta osoittanut kuin toiset. Senkin katto on tosin turpeista,mutta sen seinät ovat laudoista ja sen akkunat ovat eheät