Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
F. M. Dostojevski
Suomensi —teini.
Raumalla 1896.
Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiön kirjapaino.
Johdanto
Ensimäinen yö
Toinen yö
Nastjenkan historia
Kolmas yö
Neljäs yö
Sairaanloisten hengentilain kuvaileminen on kertovalle kirjailijallevaikeimpia tehtäviä, mikä ei aina ota onnistuakseen. Usein ovatsellaiset kuvaukset pintapuolisia, osaksi aivan epätosiakin, muttausein koetetaan niitä kokonaan välttääkin.
Ja kuitenkin on elämän kuvaus epätäydellinen, jos henkiset sairaustilatjätetään pois. Me kohtaamme niitä elämässä useammin kuin itsetiedämmekään, sillä hengen sairaus, jonka syyt ovat niin monilukuiset,ei ole harvinaisempi, kuin joku muukaan sairaus.
Venäjän kirjallisuudessa löydämme lukuisia kertomuksia kaikenlaisistasieluntiloista. Melkein jokainen mainittava venäläinen kirjailija,niinkuin esim.: Gogol, Sollogub, Turgenjev, Pissemsky, Gontsharov,Tolstoi, Soltikov y.m. ovat sellaista esittäneet.
Mutta ei kukaan muu maailman kirjailija ole hengensairasten tilaa niinlaajaperäisesti esittänyt kuin Dostojevsky. Hänen teoksessaan tapaammemelkein kaikki tilat ja kohdat, erakosta alkain, jonka elämä liikkuusäännöllisen ja sairaan tilan välillä, aina raivohulluun saakka.
Mutta ei ainoasti kuvauksiensa lukuun, vaan myös havaantojensaterävyyteen ja hienouteen katsoen ja kertomuksensa elämäntodellisuuteen ja tarkkuuteen nähden on Dostojevsky merkittäväpoikkeus. Venäläiset kirjallisuushistorijoitsijat asettavat hänet tässäsuhteessa Shakespearen rinnalle ja nimittävät hänen koottuja teoksiaantäydelliseksi psychopathologiaksi, mikä on luonnontieteilijänkinarvoista. Käsittääksemme Dostojevskyn mestarillista esitystä, onoikeastaan lyhyt valmistus psychiatriassa tarpeellinen.
Kukin Dostojevskyn lukuisista romaaneista ja kertomuksista sisältäävähintäänkin yhden lajin hengensairautta. Seuraava kertomus tekeesentähden erityisen vaikutuksen, että kertoja itse on henkisesti sairastyyppi ja itsekin nimittää itsensä sellaiseksi.
Oli ihmeteltävä yö, yö, jollaista vain nuorena eletään, arvoisalukijani. Lukematon joukko tuikkivia tähtiä kimalteli kirkkaallataivaslaella ja tuonne ylös silmäillessä täytyi ehdottomasti kysyä:"Onko mahdollista, että sellaisenkin taivaan alla elää oikullisia,pahoja ihmisiä?"
Onhan tuo lapsellinen kysymys, arvoisa lukija, hyvinkin lapsellinen,mutta se tuli useammin mieleeni kuin teille, hyvät herrat!…Puhuessani oikullisista, pahoista ihmisistä, muistan minä omituistakuljetustani koko tuona päivänä. Aamusta varhain rasitti minuaraskasmielisyys. Äkkiä pälkähti päähäni, että kaikki pakenivat, kaikkijättivät minua. — Tietysti kysyy jokainen: "Kutka kaikki?" — Jokahdeksan vuotta elän minä Pietarissa, enkä ole tuskin tuttavaakaanosannut hankkia.
Mutta mitä minulla on tuttavista? Ilman niitäkin on minulle kokoPietari tuttua. Senpä vuoksi näytti minusta ikäänkuin kaikki minutjättäisivät, kun koko Pietari yhdellähaavaa läksi liikkeelle ja menimaahuviloihinsa. Kamalalta tuntui minusta jäädä yksinäni ja myötäänsäkolme päivää juoksin minä murheessa ja tuskassa, tarkoituksetta, läpikaupungin, käsittämättä, mitä minussa tapahtui. Jos menin yli Nevskyntai kävelin kesäpuistossa tai pitkin virran rantaa — ei ainuit