E-text prepared by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Kuusiosainen romaani ynnä epilogi
Kirj.
Viidennestätoista alkukielisestä painoksesta. Suomensi O. N—nen
Turussa, Satamatyömiehen Osuuskunta r.l.
Ammattilaisten Kirjapaino Oy, Turku, 1907.
Heinäkuun alussa oli tavattoman kuumaa.
Illan suussa astui eräs nuori mies ulos siitä huoneesta, jonka hän olivuokrannut S-kadun varrelta, ja läksi vitkaisin, epävarmoin askelinK-sillalle päin.
Hän oli onnellisesti päässyt kohtaamasta emäntäänsä portaissa. Hänenhuoneensa oli välittömästi katon rajassa eräässä viisikerroksisessarakennuksessa ja näytti enemmän kaapilta kuin ihmisasumukselta. Hänenemäntänsä, joka oli hänelle vuokrannut tämän huoneen, ja joka myöshuolehti hänen ruo'astaan ja palvelemisestaan, asui porrasta alempana,ja aina kun hänen piti mennä ulos, täytyi hänen kulkea emännän kyökinoven ohi ja se oli melkein aina avoinna. Ja aina kun hän meni ohi, saihän kokea kiusallista, tuskallista tunnetta, jota hän häpesi ja jokapakotti kummallisen virnistyksen hänen kasvoilleen.
Hän oli velassa emännälle, eikä tahtonut sen vuoksi tavata häntä.
Ei sen vuoksi, että hän olisi ollut arka tai pelkuri, vaan päinvastoin;mutta viime aikoina oli hän samallaisessa kiihkeässä ja liikutetussatilassa kuin luulotautinen. Hän oli niin itseensä sulkeutunut kaikensuhteen, että hän pelkäsi jokaista kohtausta, eikä yksistään emäntänsäkanssa. Köyhyys painoi häntä; mutta viime aikoina oli myös hänen sorronalainen tilansa lakannut olemasta taakkana hänelle. Hän ei tehnyt mitääntyötä, vaan tahtoi olla vallan toimeton. Hänen päähänsä ei koskaanpälkähtänytkään pelätä sellaista henkilöä kuin emäntää, mitä pahaa tämähautoneekin häntä vastaan. Mutta seistä portailla, kuunnella kaikkiatyhmyyksiä, kaikkea lörpötystä, joka ei häntä huvittanut, saadalakkaamattomia huomautuksia maksusta, uhkauksia, valituksia ja kaikenlisäksi hänen omat pakonsa, anteeksipyynnöt, valeet — ei, mielumminhiipiä ohi kuin kissa, jotta ei kukaan kohtaisi häntä.
Kun hän oli astunut kadulle, tuntui hänestä itsestäänkin pelko emännänkohtaamisesta naurettavalta.
"Sellaista tuumaa hautoessa pelätä moisia pikkuasioita!" ajatteli hän,vetäen suunsa hymyyn. "Hm … niin … ihminen kykenee kaikkeen jakuitenkin hän suvaitsee sellaista, että kaikki viedään suoraan hänennenänsä alta, paljaan pelkuruuden vuoksi … niin, siten on … mitäihmiset enin pelännevät? Uutta askelta, uutta, itsenäistä sanaa he eninpelkäävät… Mutta minä puhun liian paljon; senpä vuoksi en teekkäänmitään, koska puhun. Ehkä myöskin puhun sen vuoksi, kun en tee mitään.Vasta tänä viime kuukautena olen oppinut puhumaan — kun loijoin kaiketpäivät nurkassa ja ajattelin — satuja. Minkä tähden oikeastaan kävelentässä? Kykenenkö sitten tekemään jotakin sellaista? Onko se minunvakaa aikomukseni? Ei, ei hiukkaakaan, kaikki on vain mielikuvituksenleikkiä, tyhmyyksiä, niin, paljastaan tyhmyyksiä!"
Ulkona oli pelottavan kuuma, sitäpaitsi ilma sellainen, että voitukehtua, ahdinko, kaikkialla kalkkia, telineitä, tiilikiviä, pöllyä jatuo omituinen kesähaju, jonka jokainen pietarilainen, joka ei oletilaisuudessa vuokraamaan itselleen asuntoa maaseudulta, hyvin tuntee.Kaikki tämä saattoi nuorukaisen jo ennestään kiihtyneet hermot mitätuntehikkaimmiksi.
Sietämätön oluttupien löyhkä, joita oli etenkin tässä kaupunginosassaliikenemää