Kirj.
Paavo Cajanderin suomennos
ilmestyi 1882.
Näytelmän henkilöt:
VENETIAN DOGI.
MAROCCON PRINSSI, | Portian kosijoita.
ARRAGONIN PRINSSI, |
ANTONIO, Venetian kauppias.
BASSANIO, hänen ystävänsä.
GRATIANO, |
SOLANIO, | Antonion ja Bassanion ystäviä.
SALARINO, |
LORENZO, Jessikan rakastaja.
SHYLOCK, juutalainen.
TUBAL, juutalainen, hänen ystävänsä.
LANCELOT GOBBO, Shylockin palvelija.
VANHA GOBBO, Lancelotin isä.
SALERIO.
LEONARDO, Bassanion palvelija.
BALTHASAR, | Portian palvelijoita.
STEPHANO, |
PORTIA, nuori ja rikas neiti.
NERISSA, hänen kamarineitsyensä.
JESSIKA, Shylockin tytär.
Venetian senaattoreita, oikeuden virkamiehiä, vanginvartijoita,palvelijoita ja muita seuralaisia.
Tapaus osaksi Venetiassa, osaksi Belmontissa.
Venetia. Katu.
(Antonio, Salarino ja Solanio tulevat.)
ANTONIO.
En totta tiedä, mistä tämä synkkyys.
Mua vaivaa se: myös teitä, kuten kuulen.
Vaan kuinka löysin, käsitin ja sain sen,
Mit' ainett' on se ja mist' on sen synty,
Sit' en ma vielä tiedä.
Ja mun niin pöllöpääks tuo synkkyys saattaa,
Ett' itseni ma töin ja tuskin tunnen.
SALARINO.
Mielenne valtamerill' ajelehtii,
Miss' uhkein purjein kauppalaivanne,
Kuin meren rikkaat porvarit ja herrat,
Tai niinkuin juhlakulku vesillä,
Kopeillen katsoo pientä kauppapurtta,
Mi kunnioittain heitä kumartaa,
Kun siivin kudotuin he ohi kiitää.
SOLANIO.
Jos mulla vaarankaupall' ois niin paljon,
Niin suurin osa aatost' ulkomailla
Mun toiveitani seurais. Ruohoj' yhä
Repisin, tuulta tiedustellen; tokeet,
Satamat, sillat kartalt' etsisin,
Ja joka esine, mi laivoilleni
Vois vaaraa tuottaa, sais mun varmaan synkäks.
SALARINO.
Mun henkeni, kun keittoani jäähdän,
Minuhun kuumeen lietsois, astellessa,
Min tuhon myrsky merell' aikaan saapi.
Jos tiimalasin hiekkaa katseleisin,
Näkisin särkkiä ja lantait' oiti,
Ja rikkaan Antin, kansi sannass' aivan,
Pää kylkiluiden alla, haudallensa
Suut' antamassa. Kirkkohon jos saisin
Ja näkisin sen pyhät kiviholvit,
Het' enkö salaluotoj' aatteleis,
Jotk' uljaan laivan kylkehen vaan koskein,
Sen kaikki höysteet kylväis virtahan,
Ja laineen kuohut silkilläni peittäis,
Ja lyhyeen, nyt niin ja niin suur' arvo,
Ja huomenna ei mitään? Saattaisinko
Tuot' aatella ja aattelematt' olla,
Ett' tapaus moinen saattaisi mun synkäks?
Siis vait! Antonio, tiedän sen, on synkkä
Siit', että aattelee hän kauppojansa.
ANTONIO.
Vakuutan, en. Siit' onneani kiitän,
Ett' yhden paikan, yhden laivan turviss'
Ei ole tavarani; eikä riipu
Tän vuoden onnest' yksin kaikki varat:
Siis kauppani ei mua synkäks saata.
SALARINO.
Siis rakastunut?
ANTONIO.
Hyi!
SALARINO.
Ei sitäkään?
No, senvuoks sitten synkkä kai, ett' ette
Iloinen ole; paremp' oisi nauraa,
Hypellä, sanoa, ett' oletten te
Iloinen siit', ett' ette ole synkkä.
Kakspäisen Janon kautta! luonto luopi
Ihmeellisiä veitikoita joskus:
Ken silmill' yhä tirrittää ja nauraa
Kuin papukaija säkkipilliä,
Ja toisen taas niin muikea on muoto,
Ett' ei hän naurain hampaitaankaan näytä,
Vaikk' ilveen vannois naurettavaks Nestor.
(Bassanio, Lorenzo ja Gratiano tuleva BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!
Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!