E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
O. J. [Olga Jasinskaja]
Näytelmäkirjasto N:o 1.
Helsingissä,Yrjö Weilin,1903.
GASTON, pankkiirin apulainen.
MARIE, hänen vaimonsa.
CATHERINE, nuori portinvartijatar.
Pieni vaatimattomasti sisustettu sali. — Taustalla ovi, akkunavasemmalla. Oikealla kyökki. — Vasemmalla makuuhuone; pöytä,kynttiläjalat.
GASTON, (astuu yksin kiihkeästi sisään sateenvarjo kainalossa): Avainon ovessa — hän ei ole siis mennyt ulos! se on selvää! Marie! (meneevasemmalle). Ehkä hän on täällä makuuhuoneessa. (Melua — kuunteleeoikealle). Ehkä tuolla kyökissä, jossa hän valmistaa aamiaiseni, (tuleeaivan yleisön eteen). Taivas! kuinka olen kumminkin tuhma aviomies —kuvitella mielessään, että vaimoni viisiviikkoisen avioliiton jälkeen— se on mainiota — (nauraa). Vaan olisiko se minun vikani — muttatuo siro puku ja sininen vyö, ja se vartalo sitten, jonka niin hyvästitunnen, tunnenhan vaimoni sormenpäihin asti — - kyllä se oli hän —hiisi vieköön, niin luulen sittenkin. Brr! kylmät väreet kulkevat vieläpitkin selkääni — ja kuinka hän kulki arastellen, pitkin seiniä,näytti kuin hän olisi pelännyt tulla huomatuksi. Aioin seurata häntä,mutta vilahdus vaan, ja hän oli jo kadonnut tuon pienen kadunkulmaukseen; mahdotonta häntä enään löytää! ehkä petyin — mutta mitähittoa hän tekikään Tournon'n kadulla juuri tähän aikaan, jolloin häntavallisesti valmistaa aamiaiseni. Herra varjele, kuinka aviomiehenasema kumminkin on tuskallinen, — minä, joka olin päättänyt ollafilosoofi, aina olla valmis uskomaan ja luottamaan vaimooni — ja nytkukikkaan kesäpuvun näkeminen — no no, tämä on jo naurettavaa — entiedä miltä tuntunee, kun on tottunut, mutta ensi kerralla se saattaatehdä miehen hulluksi.
Ah — tuolla hän taitaa olla, riennän häntä syleilemään. Kunhan ei vaanaavistaisi pahoja ajatuksiani, sillä se voisi todellakin saattaa niitähänelle. Pitää aina osottaa luottamusta vaimoonsa vaikka — — sejoskus olisikin vaikeata.
Marie, (puettuna niin kuin edellä sanottu), Gaston.
MARIE, (tulee kiiheästi perältä): Kunhan ei kukaan olisi minuanähnyt! — —
GASTON, (kääntyen): Mitä?
MARIE, (huomaa hänet): Ah, sinäkö täällä!
GASTON: Olitko kaupungilla?
MARIE: Tietysti, koska kerran nyt tulen kotiin.
GASTON: Aivan oikein, kukikas puku — sininen vyö — ja somavartalo — —.
MARIE: Mitä sinä sanoit?
GASTON: Käännyhän vähäsen.
MARIE, (panee hansikkaat pöydälle): Minkätähden, onko jotakinepäkunnossa?
GASTON: Aivan soma, aivan soma!
MARIE: Oletko jo kauvankin ollut kotona?
GASTON: Muutaman minutin, ja kun avain oli ovella, niin — —
MARIE, (aukaisee kyökin oven oikealle. Catherine on tullut).
Gaston, Marie, Catherine.
CATHERINE: Kaikki on valmista, ja kun rouva tahtoo kiehuttaa kerman,on — —
MARIE: Kiitos Catherine, saatte lähteä, kyllä jo tulen yksin töineen.
CATHERINE: Rouva on aina hyvä, riennän valmistamaan miehelleniaam