Produced by Tapio Riikonen
Kokoelma runoja
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1894.
Esipuhe.
Urvut.
I. Lapsuusmuistoja.
Lapsuuteni tölli.
Töllin uurre.
Siperian tiellä.
"Niin se aina kulkeminen tääll' on köyhän lasten."
II. Maa ja kansa.
Z. Topeliuksen täyttäessä 75 vuotta.
Professori J.R. Danielson'ille.
Viktor Löfgren'ille.
J.L. Runeberg'in haudalla.
Kesäksi maalle.
Haapaniemessä.
Savonlinna.
Talvi-iltana.
Kylvöajan lähestyessä.
III. Kuvauksia.
Miljonääri.
Vanha viulu I. II. III.
Elämän paras osa.
Osat vaihtuivat.
Kusti kinkerillä.
Neuloja.
Lämpömittari.
Rannan Helka.
Keinutuoli.
Kerjuri.
Jouluna.
Enkelinlaulu-vuori.
IV. Tunteita ja mietelmiä.
Ruusun umput.
Ystävälleni.
Kuihtuva impi.
Olis aika armastaa.
Kihlautuneille.
Sormuksia vaihtaessa.
Aprilli-päivänä.
"Merkki" sai.
Syystuulella.
Onni.
Vuoden vaiheessa.
Äidin haudalla.
Ei ole taivas kaukana.
Taistelua ja lepoa.
Papinvirkaan asettamisen johdosta I. II. III.
V. Käännöksiä.
Kuolon enkeli.
Esipuhe.
Ennenkuin uskalsin ryhtyä tämän kirjasen julkaisupuuhiin, kysyinHerra Professoori A. Genetz'iltä, joka oli tarkastanut "Kuolonenkelin" suomennokseni ja siinä minua muutamissa vaikeissakohdissa hyväntahtoisesti auttanutkin, ottaisiko hän tarkastaakseenjulkaistavaksi aiotun runokokoelmani käsikirjoituksen. Saatuani siihenmyöntävän vastauksen, kokoilin yhteen ne runoni, joiden luulin johonkinmäärin runoutta olevan, ja vein ne professoori G:lle. Tarkastuksenjälestä antoi hän niistä kehoittavan lausuntonsa kirjallisestikin. Seteki kustantajan löytämisen helpommaksi ja antoi minulle rohkeuttayhteen koottuna julkisuuteen päästämään nämä yksinkertaiset laulelmani.Käytän tätä tilaisuutta ilmaistakseni Herra Professoorille nöyrimmänkiitollisuuteni.
Helsingissä Marraskuun 30 p. 1894.
Alpo Noponen.
Urvut.
Pirteissä pieniss' elin Savonmaan,
Ja verkkaan vieri pitkät talvet multa;
Ja henki kaipasi, ikävöitsi vaan,
Mut kauan viipyi armas kevät-kulta.
Kun päiväpuolta kummun kuitenkin
Kinokset talven vitkallensa suli,
Ja pälvipaikat syntyi metsihin,
Ja lehdon paltaat paljahiksi tuli;
Mä kaihomielin sinne kiiruhdan,
Reunasta lehdon oksan urvut poimin,
Mä povelleni niitä painallan
Ja sommittelen yhteen hartain toimin.
Sydämmein lämmön niihin hengitin,
Kun toivoin niitä oikein vihanniksi,
Ja kyynelin mä niitä kastelin —
Mut sittenkin ne jäivät urpusiksi.
Niit' en mä tohtis teille tarjota,
Jos ei ne Suomen lehtoloista oisi,
Kotoisten tuulten tuttu huo'unta,
Jos niistäkin ei hiljallensa soisi.
Kun Luojan päivä ilman lämmittää,
Elämä uusi lehdoissamme koittaa,
Ja hanget