E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
L. Dilling
Suomennos.
Porvoossa,Werner Söderström,1891.
Yksinkertainen kukkavihkonen.
Satamassa.
Läpi hiedikon.
Jäätelöannos.
Yksinkertainen kukkavihkonen.
Sirkuskuvaelma.
Astumme kulissien taa taiteilijain sisäänkäytävästä.
Vastaamme tuoksahtaa sahajauhojen, kaasun ja tuoreitten lautain haju.Mutta sehän on varsin tavallista sirkuksissa. Takanamme kuuluu hevostenpoljentaa, edessämme rumpujen ja torvien räikeää sirkusmusiikkia.
Suuren esiripun raosta näemme salissa olevain katsojain päätamfiteaatterimaisissa riveissä. Nuori nainen ratsastaa vanteitten läpi,pari klovnia tekee tavallisia tuhmuuksiaan ja nalvimmat yleisöstäaploteeraavat kuten tavallisesti.
Kapeassa, sirkusta kiertävässä käytävässä näemme koristeita ilmoituksiavarten, kokoonkäärityn akrobaattimaton ja kaksi barrieeria.
Muuan viluinen ratsuniekka trikoo-pukuaan peittävässä talvitakissanojauu seinää vasten ja puhelee kahden huonoa ranskaa sopertavanupseerin kanssa, muutamia tallirenkejä juoksentelee edes takaisin.
Aivan lähellä ovea, pienessä nurkkasessa seisoo sirkusperhe. Isä onsuuri, lihava ja kellahtavan vaalakka mies puettuna mustaan frakkiin jakellahtaviin hansikkoihin. Rinnassaan kimaltelee hänellä keinotekoinentimantti. Hän on jo liian kankea ratsastamaan, vaikka mustanperuukkinsa ja värjättyjen viiksiensä tähden näyttääkin jotenkinnuorelta. Äiti on vähän kuivahko, hänellä on ruskahtavat kasvot,mustantuuhea tukka ja terävät vaaleat silmät. Päällään hänellä onkevyt, irtotilkuilla ja reunuksilla somistettu villaleninki javaalennut samettikappa, jonka kaulusturkiksiin koit ovat merkkejäänpiirrelleet! Hänen päässään on kiperäreunainen olkihattu pahastihankauneine töyhtöineen. Eipä luulisi, että hänkin joskus nuorempana onollut primadonna ja kiitänyt hevosten selässä torvimusiikin javiuhuavain ratsuruoskain kilvan kajahdellessa, klovnien tehdessäkuperkeikkojaan ja yleisön huutaessa hyvä-huutojaan. Nyt häntavallisesti istuu tuolla alhaalla oven luona pääsylippujavastaanottamassa, kädet kaljuksi kuluneesen käsipuuhkaan pistettyinä.Tänä iltana hän kumminkin on vapaa, sillä juuri tänäänhän pitäisi hänentyttärensä Paola ensi kerran esiintyä.
Se oli tärkeä tapaus, melkein perheen elinkysymys, sillä kuntaiteilijat itse vanhettuvat, täytyy heidän turvautua lapsiinsa. Isämuuttuu silloin kontrahteja tekeväksi impressaarioksi, äiti valmistaaruokaa, pesee pukuja ja ompelee niihin liistakkeita ja keinotekoisiakultarimsuja.
Carambino-vanhukset olivat jo vanhoja, Paola oli heidän ainoa toivonsa.Poika, Riccardo, oli kyllä aimo keikailija, joka viskeli vallan somastilautasia ja messinkikuulia, mutta yksin hänen avullaan ei voitulihavasti elää. Paola sitävastoin voi tehdä heidät onnellisiksi. Joshän vain olisi kylliksi viisas pysyäkseen siveänä eikä viskautuisiensimmäiseen avattuun syliin, voisi hän hyvinkin joutua naimisiinjonkun kreivin eli paroonin, kenties vielä prinssinkin tai jonkunrikkaan pankkiirin kanssa. Olihan semmoista ennenkin kuultu.
Ja hän oli kaunis tuo pikku Paola seisoessaan siinä hieman arkana javiluisena, mutta nuoruuden reippautta uhkuvana mustine säihkyvinesilmineen ja suurine mustine kutrineen, joihin oli pistetty muutamiaruusuja.
Vartaloa emme voineet nähdä, sitä kun verhosi vanha, valkea kappa,jonka äiti