Kun ihminen on nuori, potee hän useinkin todellista ihmisnälkää. Eihäntä tyydytä yksinomaan kirjat ja lukeminen, sillä ei ne anna kaikkeasitä, mitä nuori mieli halajaa ja janoo, vaan hän tahtoisi ennenkaikkeajoutua kosketuksiin elävien ihmisten kanssa, tavata sellaisiahenkilöitä, jotka ovat totuutta etsineet, vaelluksellaan paljonkokeneet. »Täytyyhän heillä olla jotakin jakaa, heillä, joilla jo onkoottua henkistä pääomaa ja monta pulmallista kysymystä ratkaistuna»,tuumii nuorena.
Näin tuumivat varsinkin 80- ja 90-luvun nuoret, sillä silloin olimaailma täynnä uusia, ihmeellisiä kysymyksiä, jotka panivat mieletpalamaan ja aivot askartelemaan.
Silloin heräsi minussakin tavaton halu joutua niiden ihmisten pariin,jotka »tuossa usein uneksitussa suuressa maailmassa» suunnittelivattulevaisuutta ja olivat ruvenneet ihmiselämää uusilta näkökulmiltavalaisemaan. Ja havaittuani, etteivät elinkustannukset siellä olleet senkalliimmat kuin Suomessakaan, pikemmin päinvastoin, lähdin keväisin,koulutyön päätyttyä, Europan suurkaupunkeihin näitä »uutta aikaavalmistavia» ihmisiä tapaamaan. Olihan siellä paljon muutakinmielenkiintoista kuten suuret kokoelmat ja museot, teatterit jaoopperat, monenmoiset taideaarteet ja kauneusvaikutelmat, mutta ihmisetolivat kuitenkin enin puoleensa vetävät. Sinne paloi mieli, missä heitäoli koossa, missä he esittivät ajatuksiaan ja johtopäätöksiä, joihinolivat tulleet.
Madame Staëlista hänen elämäkertansa kirjoittajat hiukan pilkallisestikertovat, että hän oli valmis matkustamaan vaikka 500 peninkulmaatavatakseen viisaan, nerokkaan ihmisen, mutta että moni kauneusilmiösitävastoin jätti hänet kylmäksi. Tämä on minua monasti lohduttanut.Koska niin suuri sielu kuin rva Staël kaipasi ihmisiä – onko sittenihme, että pienet niistä uneksivat.
Tiedän, että nuorten joukossa tälläkin hetkellä on monta, jotkasydämessään huokaavat: »Voi jos pääsisi maailmaa katsomaan ja niitähenkilöitä tapaamaan, jotka siellä kulkevat uranuurtajina!» Mutta se onkäynyt tavattoman vaikeaksi. Passinsaanti, joka ei ennenaikaan tuottanutmitään hankaluutta, on nykyään hyvin kireällä, meidän huono valuutammevaikuttaa, että täytyy olla tavallista rahakkaampi minnekkäänmennäkseen, ja sitten on maailma muutenkin nykyään niin toisenlainenkuin ennen. Paljon kaunista on hävitetty, kansat katselevat toisiaankarsaasti ja katkeruus kytee mielissä. Ei ole muuta neuvoksi kuinodottaa, kunnes maailma hiukan tasaantuu ja sillä aikaa, paremmanpuutteessa, turvautua niihin vaikutelmiin, joita muut ennenaikaan ovatsaaneet.
Näitä ihmisnälkää tuntevia nuoria muistellessani, ovat nämä kuvauksetihmisistä, joita tieni varrella olen tavannut, syntyneet. Ne eivät oletavallisia elämäkertoja, sillä ei niitä varten yleensä ole käytettymitään erityisiä lähteitä, pikemmin ne ovat tuokiokuvia, jotkaperustuvat siihen, mitä itse olen nähnyt ja kuullut.
Tapaamiani on niin paljon, että valinta tavallaan on ollut vaikea,mutta koska meidän aikaamme niin monessa suhteessa moititaanaineelliseksi ja kaiken epäitsekkään työn ylenkatsovaksi, olen tahtonuttällä kertaa enimmäkseen puhua sellaisista henkilöistä, jotka ovatantautuneet uusien elämänarvojen palvelukseen ja niiden hyväksikaikkensa uhranneet.
Jos nämä pienet kuvaukset voisivat hiukkasenkin lukijaa lämmittää jaantaa hänelle vain murusen siitä rohkaisevasta tunteesta ja iloisestatulevaisuuden uskosta, jota kyseessä olevat henkilöt minulle ovatantaneet, ei niitä silloin suotta olisi pantu paperille.
Helsingissä, ma BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!
Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!