E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

HERRA BYRONIN AMMATTI

Romaani

Kirj.

BERNARD SHAW

Tekijän luvalla suomentanut

Väinö Jaakkola

Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1923.

PROLOOGI.

I.

Moncrief House, Panleyn yhteismaa. Oppilaitos säätyläisperheiden poikiavarten, j.n.e.

Panleyn yhteismaa on, Moncrief Housen takaikkunoista katsottuna,ruohoa, piikkikinsteriä ja vihvilää kasvava maa-alue, joka ulottuukauas läntistä taivaanrantaa kohti.

Eräänä kosteana iltapäivänä keväällä oli taivas repaleisten pilvientäyttämänä, joiden varjot kiitivät yhteismaan yli, ja varjojen välissäoli valoisampia läikkiä, missä rikkonainen päivänpaiste sai vihreät jakeltaiset kinsterit kirkkaina loistamaan. Pohjoisessa olevia kukkuloitatummensi sadekuuro, jonka jäljet par'aikaa kuivuivat koulutalonliuskekatolta. Se oli nelikulmainen, valkoinen rakennus, entinenherraskartano. Sen edustalla oli hyvinhoidettu nurmikenttä ja muutamialeikattuja rautatammia; takana oli neljänneseekkeri maata muurillaaidattuna poikien käytettäväksi. Yhteismaalla kuljeksijat saattoivatjoinakin aikoina päivästä kuulla äänten hälinää ja juoksenteluarajamuurin sisäpuolelta. Joskus, kun kuljeksijat olivat itsekin poikia,kiipesivät he muurin harjalle ja näkivät toisella puolen kappaleenpaljaaksi ja ruskeaksi tallattua tannerta ynnä muutaman neliösylenlaajuisen sementtikentän, joka oli kulunut niin kuoppaiseksi, etteise enää kelvannut alkuperäiseen tarkoitukseensa, pallopeliin.Lisäksi näkyi siellä pitkä vaja, pumppu, lukemattomilla leikatuillakirjoituksilla raapusteltu ovi, talon pihapuoli, joka oli paljonhuonommassa kunnossa kuin julkipuoli, sekä viitisenkymmentä poikaa,joilla oli lyhyet nutut ja leveät, alaskäännetyt kaulukset. Hetikun nuo puolisataa poikaa huomasivat muurilla nuoren tuntemattoman,hyökkäsivät he paikalle hurjasti huutaen, syytivät hänelle herjaus- japilkkasanoja ja karkoittivat hänet viskelemällä multakokkareita, kiviä,leivänpaloja ja mitä heittoaseita sattui käsillä olemaan.

Tänä sateisena kevät-iltapäivänä seisoivat umpivaunut MoncriefHousen portilla. Valkoiseen kumiviittaan verhoutunut ajuri oli vähänliikehtimässä äskeisen sadekuuron jälkeen. Sisällä vastaanottohuoneessakeskusteli tohtori Moncrief arvokkaan, hienosti puetun, noinkolmenkymmenenviiden vuoden ikäisen naisen kanssa, joka esiintyimiellyttävästi ja oli kaikissa suhteissa kaunis, lukuunottamattakasvojen hipiää, joka ei ollut aivan raikas.

"Ei minkäänlaista edistystä, ikävä sanoa", huomautti tohtori.

"Se on kovin valitettavaa", sanoi nainen rypistäen kulmiaan.

"On luonnollista, että se tuntuu teistä valitettavalta", vastasitohtori. "Itse puolestani neuvoisin teitä vakavasti koettamaan, eikösiirtäminen johonkin toiseen laitokseen —" Tohtori pysähtyi. Naisenkasvot olivat kirkastuneet ihmeelliseen hymyyn ja hänen kätensä olikohonnut hurmaavasti vastustavaan eleeseen.

"Oi ei, tohtori Moncrief", virkkoi hän; "teitä kohtaan ei minulla olemitään valittamista; päinvastoin olen sitä harmistuneempi Casheliin,kun tiedän, että jollei hän täällä edisty ollenkaan, niin sen täytyyolla hänen oma vikansa. Mitä tulee pois ottamiseen, niin siitä eivoi olla puhettakaan. Minä en voisi saada hetkenkään rauhaa, jos hänjoutuisi pois teidän huostastanne. Tahdon puhua hänelle hyvin vakavastihänen käytöksestään, ennenkuin lähden täältä tänään. Suottehan hänelletilaisuuden koettaa vielä, eikö niin?"

...