E-text prepared by Jari Koivisto
VÄHÄNEN KERTOELMA MUINOIS-SUOMALAISTEN PYHISTÄ MENOISTA
Kirj.
E. Salmelainen [E. Rudbeck]
Helsingfors,Suomi, Tidskrift i fosterländska ämnen,1852.
Tolfte årgången.
Utgifven på Finska Litteratur-Sällskapets förlag.
Kussakin kansassa herää jo aikaseen joku jumaluuden tieto ja käsitys.Vaan kukali sukukunta edestyy sivistyksen tiellä, sikäli muuttuu jamuodostuu entinen uskoutensakin; ja jommoinen kansa tietonsa jalaatunsa puolesta itse ompi, arvoin semmoisia ovat ne jumalatkin, joitase mielessänsä kuvaelee ja ylistää. — Tietonsa jättää polvi polveltakukin sukukunta aina valistuneimmille jälkeen-tulevaisille, jotka niinikään vuorostansa hyödyttävät perimää tietoansa, parannellen sitä omanselvenneen käsityksensä mukaan. Siten kulkevat kansan uskous ja muuvalistus yhä rinnatuste, nojaellen keskinäisesti toiseensa, kunneaikoja voittaen vanhat luulot ja käsitykset uuden aina selvemmän tiedonrinnalla nähdään joko vaellinaisiksi eli kokonansa vääriksi. Silloinraukeaa vanhentunut tumma uskous vähitellen itsestänsä, ja uuttatäydellisempää oppia tavoitellaan vaan sitä mieluisemmasti, kutaparemmin kansa entisen uskoutensa turhuuden huomaa.
Vaan jos kansan oma-synnyttämä uskous vielä on täydessä elossansa,ett'ei sen totuutta vielä ole ruvettu edes epäelemäänkään, ja vanhaauskouden rakennusta silloin al'etaan ulkoa päin sortaa kansalle uuttaoppia väkisen työntämällä, kohtaa semmoista ko'etosta välttämättömästikoko kansan puolesta yhteinen ja kiivas vastustaminen. — Niinpä oliSuomalaistenkin seikka. Hamaista ylimuistoisista ai'oista olivatentisten jumaloidensa huostassa eläneet onnellisina ja vapaina, jaolivat kiitollisuudeltansa sekä muistoiltansa heihin sidotut.Rakastivat siis hellästi vanhaa uskouttansa, ja olivat arkoja siltä. —Sillä miten olisi heidän käynyt semmoiseen oppiin hyvällä suostuminen,jonka totuutta sen julistajat eivät näyttäneet muulla kun väkivallallaja miekkansa terällä? — Miehuullinen oli siis Suomalainen kalliintaseikkaansa suojellessa. Vasta voimansa pitkällisestä vastustamisestaviimeinkin rau'ettua, koska hän väkevämmälle vastustajallensa kadottikansallisen vapautensa, täytyi hänen pakosta tunnustaa voittajoidensaoppia; vaan salaa kyti yhä kuitenkin vielä entisen uskouden elimet, janiitä oli vaikea tukkonansa sammuttaa, ennenkun kansa täydeksi tajusihänelle pakoitetun opin eteväisyyttä. Kristillisyyden rinnallapalveltiin yhä vielä pakanallisiakin jumaloita, ja monestikinhämmentyivät pakanuus ja kristillisyys niin toisiinsa, että oli vaikeamäärätä, mi heistä missäkin oli vallalla. Kristillisiin juhliinsekauntui niin paljon pakanuuden jätteitä ja taikoja, että juhlat,kadottaen tarkoituksensa, kokonansa muuttuivat pakanallisiksi menoiksi,jos kohta kantoivatkin kristillisyyden nimeä.
Semmoisia pakanuuden-jälellisiä pyhitys-päiviä muistelee Suomennykyisetkin asukkaat joitakuita, ja tietävät niistä kaikenlaisiavanhoilta kuultuja puheita ja tarinoita kertoella, vaikka aikojenkuluessa monikin jo on saattanut peräti hävitä, ja toisia taasen tuskinmuistetaankaan muuta kun nimeksi. — Vaikea lienee siis tätä nykyätarkoillensa määrätä, mimmoiset kaikki nämä vanhanaikuiset menotentuudesta olivat. Vaan koska asialla kuitenkin on arvonsa, vaikkasiihen, kuni moneen muuhunkin tarkempia tietoja puuttuu, niin ei lienehaittana senkään vähän ilmaiseminen, mikä missäkin saattaisi ehkäselitykseksi sopia.
Vanhoista Suomalaisten pyhistä mainittakoot siis ensiksikinVuoden-Alkajaiset, joita muinoin pidettiin niin tähtävinä,että koko talouden menestys oli niiden nojassa, eikä saanut mitäänulko-töitä ennen ni