E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Note: Project Gutenberg has other volumes of this work. Volume I: see https://www.gutenberg.org/ebooks/61379 Volume II: see https://www.gutenberg.org/ebooks/61972
KIRJOJA JA KIRJAILIJOITA III
Kirj.
V. A. KOSKENNIEMI
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1922.
SISÄLLYS:
I
Eräs kohtalotunteen lyyrikko.
Guy de Maupassant.
"Vita nuova".
II
Eräs runo rakkaudesta.
Platonin "Symposion" suomeksi.
"Länsimaan perikato".
Hermann Keyserlingin "Matkapäiväkirja".
Erään filosoofin päiväkirja.
Anatole France'in "Le petit Pierre".
Peter Altenbergin kirjallinen testamentti.
"Pan Tadeusz".
Heinrich Lersch, saksalainen sotarunoilija.
Georg Brandesin Caesar-elämäkerta.
Eräs saksalainen sanomalehtimies.
III
"Arvojen ja välineitten maailma."
F.E. Sillanpään "Hurskas kurjuus".
Eino Leinon "Räikkö Räähkä".
Juhani Ahon kapina-muistelmat.
Juhani Ahon viimeinen teos.
Juhani Ahon kuolinpäivänä.
Samoinkuin sen kahden edeltäjän, ovat tämänkin kokoelman kirjoitelmat,yhtä lukuunottamatta, syntyneet sanoma- ja aikakauslehteä varten janiissä alkuaan julkaistut.
Helsingissä, helmikuussa 1922.
V. A. K.
I
ERÄS KOHTALOTUNTEEN LYYRIKKO. ALFRED DE VIGNY.
I.
Viime vuosisadan suurten runoilijain joukossa on Alfred de Vigny'lläyksinäinen, ylhäinen asema. Hän ei kuulu varsinaisesti mihinkäänmäärättyyn kirjailijaryhmään, sanan ahtaammassa mielessä, eikä hän,vaikkakin monessa suhteessa uusien herätteiden antaja, myöskään itsemuodosta mitään koulua. Yksinäisempänä kuin toisten loistaa hänenvalonsa runouden taivaalla, keskellä tähtisikermiä.
Kun Alfred de Vigny kuoli, ei kukaan voinut sanoa eläneensätuttavallisessa suhteessa häneen. Ei myöskään kukaan niistä, jotkalukevat tai muistista toistavat tämän suuren lyyrikon säkeitä, voisanoa tuntevansa häntä läheisesti. Harva lyyrikko on ripittänytrunoudessaan omaa minäänsä, sen suruja ja iloja, sen pettymyksiäja toiveita, vähemmän kuin Vigny — pysyen kuitenkin lyyrikkona.Mutta tästä samalla kertaa kainosta ja ylpeästä pidättyväisyydestähuolimatta: mikä salaperäinen vetovoima ja mahti onkaan hänenlyriikallaan, joka tuntuu avaavan meille valtavat kaksoisportitrunouden maailmasta filosofian maailmaan! Se Muusa, joka on inspiroinuthänen kylmästi hehkuvat säkeensä, ei ole se kyynelöivä ja hymyilevärunotar-lemmitty, jonka tunnemme esim. Musset'n elegioista, hän ontaivainen haltijatar, jonka kädessä ei ole lyyra, vaan peili, totuudenpeili. Mitä runoilija tästä kuvastimesta on nähnyt, sen tiedämmehänen säkeistään: tähtien, ihmisten ja luomakunnan leppymättömänkohtalon, kaiken olevaisen kärsimystien jumaluuden edessä, joka pysyyiäti kuurona ja tunteettomana kärsivien huudoille. Siinä maailmassa,jonka Vigny'n runotar on hänelle näyttänyt, ei tuskalla ole sovitustaeikä uhrilla tarkoitusta. Toivo on siinä suurin hulluuksista. Ainoa,mikä on ihailun ja rakkauden arvoista, on inhimillisten kärsimystenmajesteetti, ja ainoa tapa, millä yksinäinen ja ylpeä sydän voi vastataluonnon ja jumaluuden julmaan mykkyyteen, on jäinen vaitiolo. Jos onolemassa viimeinen tuomio, on se olemassa vain jumaluudelle, j