Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Henryk Sienkiewicz
Tekijän luvalla puolankielestä suomentanut
Maila Talvio
Alkuperäinen nimi: Bez Dogmatu
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.
Roomassa tammikuun 1 p:nä.
Muutama kuukausi sitte tapasin toverini ja ystäväni JosefSniatynskin, joka viime aikoina on noussut niin huomattavalle sijallekirjailijoittemme joukossa. Keskustellessamme kirjallisuudesta sanoihän antavansa tavattoman arvon päiväkirjamuistiinpanoille. Hänhuomautti, että ihminen, joka jättää jälkeensä päiväkirjan, olkoonse hyvin tai huonosti kirjoitettu, kunhan se vain on vilpitön,antaa tuleville psykologeille ja romaanikirjailijoille ei yksinkuvan ajastaan, vaan ainoat todelliset ja luotettavat inhimillisetasiakirjat. Hän väitti niinikään, että tulevaisuuden romaanimuotoon oleva yksinomaan päiväkirjan. Vihdoin hän vakuutti, että se jokapitää päiväkirjaa, samalla tekee työtä yhteiskuntansa hyväksi jaansaitsee sen kiitollisuuden.
Koska olen kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen enkä muista tehneenimitään yhteiskuntani hyväksi, jo senkin takia, että yliopistolukujenipäätyttyä, pieniä keskeytyksiä lukuun ottamatta, olen viettänytelämäni ulkomailla; koska lisäksi, huolimatta koko siitä ivasta,jolla tätä asiaa ajattelen, ja kaikesta skeptillisyydestä, jonkaläpitunkema olen kuin täyteen imeytynyt sieni ikään — ja tähäntunnustukseeni sisältyy koko joukko katkeruutta — olen päättänytruveta pitämään päiväkirjaa. Jos siitä todenteolla tulee hyödyllistätyötä ja jos se todella luetaan minulle ansioksi, niin hankinpahanansiota edes sillä tavalla.
Mutta minun täytyy kun täytyykin olla täydelleen suora. En ryhdytähän päiväkirjatyöhön yksin korkeampia näkökohtia silmällä pitäen,vaan sentähden, että tuuma huvittaa minua. Sniatynski väittää,että kun ihminen kerran tottuu panemaan paperille vaikutelmiaanja ajatuksiaan, niin siitä tulee hänen rakkaimpia ajanviettojaan.Jos sitte osoittautuukin olevan päinvastoin, niin voi päiväkirjaraukkaani! Pettäisin itseäni, jollen varmasti tietäisi, että se siinätapauksessa katkeaa, kuten liiaksi jännitetty kieli. Minä olen valmiskärsimään yhtä toista kanssaihmisteni hyväksi, mutta ikävystyttämäänitseäni lähimmäisteni takia — sitä en rupea tekemään, sillä siihenen pysty!
Sensijaan olen päättänyt, etten peräydy ensi vastuksien tullessa;koetan tottua ja mieltyä tähän työhön. Sniatynski toistikeskustelumme kestäessä toistamistaan: "Älä vaan lankea mihinkääntyyliin, älä vaan kirjoita kirjallisesti." Tottahan nyt! Ymmärränmainiosti, että jota kuuluisampi kirjailija, sitä vähemmänkirjallisesti hän kirjoittaa; mutta minä olen diletantti enkähallitse muotoa. Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka usein ajattelevanja voimakkaasti tuntevan ihmisen mieleen johtuu, ettei muuta kuinkirjoita mitä tunnet ja ajattelet, niin siitä syntyy jotakinerinomaista — mutta heti paikalla kun hän ryhtyy työhön, rupeaa hänkäyttämään outoja tyylillisiä muotoja ja, vaikka kirjoittaisikin vainitseään varten, teennäisiä ja mauttomia puheen käänteitä; ajatus eitahdo valua paperille käsivarren, sormien ja kynän läpi, ja saattaakäydä niinkin, ettei pää johda kynää, vaan kynä päätä ja että tämäjohdatus on sekä köykäistä ja onttoa että keinotekoista. Sitä pelkäänitseeni nähden, varsinkin siitä syystä, että jos minulta puuttuukinsujuvaa, kuvailevaa kieltä, kirjailijan alkuperäisyyttä j.n.e.,niin ainakaan ei minulta puutu aistia ja oma tyylini saattaa