E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Mauri Jokai
Suomentanut Unto.
Otto Andersin, Pori, 1902.
Otto Andersin'in kirjapainossa.
Hurskaat jesuitti-isät olivat kokoontuneet luostarinsa refektorioon[ruokasali luostarissa] pitämään salaista neuvottelua. Käsiteltäväasia oli varmaankin erittäin tärkeätä laatua, sillä, mitä enempi sitäpohdittiin, sitä mukaa neuvottelevain äänet tulivat yhä korkeammiksi,liikkeet vilkkaammiksi, kasvot punottavimmiksi; latinaiset puheenparretristeilivät toisiaan vastaan kuin terävät miekkailusäilät. Vihdoinkinpriori [luostarin esimies] teki mahtisanallaan lopun tuostakinastelusta. Hurskaat isät istuutuivat olkapäitänsä kohotellen jälleenkorkeihin tamminojatuoleihinsa ja katselivat sanaakaan sanomattaeteensä, ikäänkuin olisivat olleet hyvinkin tyytyväisiä esimiehensäehdottamaan ratkaisuun.
Mitä asiaa olivat sitte nuo kunnioitettavat herrat semmoisella innollaja niin kiihkoisasti riidellen käsitelleet? Sen saamme seuraavassatietää aivan yksinkertaisella tavalla.
Koko neuvottelun ajan on oppilas Johannes istunut kyyryisissäänuuninloukossa, sillä hänellä oli velvollisuutena lämmittää refektoriotasillä viikolla. Sinne oli hän selvästi kuullut joka sanan. Kun sittearvoisat isät kokouksen päätyttyä menivät koppeihinsa, hiipi hänkinvarovasti esiin piilopaikastaan ja sipsutti kuulumattominaskelin keittiöön.
Kyökkimestari ei ollut saapuvilla. Tuossa tilavassa rakennuksessa einiinmuodoin tällä kertaa ollut muita asukkaita kuin ainoastaan oppilasSamuel. Tämä istua kökötti lattialla seisovan suuren saavin laidalla.Oppilas Johannes oli pitkä ja laiha, oppilas Samuel sitävastoin lyhytja paksu. Toisen yllä oli levätti, toista verhosi pitkä kaapu; molemmatlikaiset ja rikkinäiset, ikäänkuin esimerkillisesti todeksi vahvistaentuota vanhaa, kultaista sananlaskua: "Koulupoika näyttää siroimmaltarikkinäisessä puvussa."
Saavissa oli kaikellaisia kyökkitaiteen mestariluomien jäännöksiä,jotka siihen päivittäin koottiin. Sitte vietiin koko herkut porsastenjuhlapäivällisten avustamiseksi. Vienti oli molempain äskenmainittujenoppilasten jokapäiväisenä tehtävänä. He toimittivat sen pitkän, saavinkorvissa olevien reikien läpi pistetyn tangon avulla siten, että sitäkumpikin päästään olkapäillään kannatti.
Kun oppilas Johannes huomasi, ettei kyökkimestari ollut saapuvilla,hyökkäsi hän ahneesti saavin kimppuun ja alkoi sen sisältöä innokkaastikaivella. Hän löysikin sieltä muutamia makupaloja, jotka näyttivätolevan ylösottamisen arvoisia, kuten leivänsyrjiä, omenan jätteitä,juustonkuorta, vihanneksia y.m. Nämä tavarat osasi hän erinomaisellanäppäryydellä käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen, nimittäinoman ruumiinsa ravitsemiseksi.
"Jätä jotain Siegfriedillekin!" murisi Samuel, nostamatta päätäänpolviin tuetuista käsistään.
Johannes ei voinut mitään vastata sen tärkeän syyn tähden, että hänenmolemmat leukapielensä paraillaan jauhoivat saavista pelastettujaherkkuja. Vihdoin kävi Samuelille kateeksi toverinsa hyvä ruokahalu.Hän hypähti kiivaasti pystyyn ja kirkasi: "pois käpäläsi astiasta,älä kaikkea sioilta syö!"
Johannes nouti korennon. "Tartuppas toiseen päähän!" sanoi hän tankoaojentaen.
"Ei maksa vaivaa, Siegfried kyllä yksinkin kantaa saavin läättiin."
"Siegfried ei ole täällä."
"Hän tulee pian — kuulen jo askeleensa pihalla."
"Sitäpaitsi ei hän täst'edes enää tul