Kertomus venäläisestä elämästä
Kirj.
Suomennos
TampereellaIsak Julinin kustannusliike ja kirjapaino,1913.
Sonja Kovalevsky.
Siitä on nyt kulunut 20 vuotta, kun painosta ilmestyi kokoelmakertomuksia, joka "kului koko silloisen polven käsissä", sillä semaailma, joka niissä lukijalle avautui, oli hämmästyttävän uusi jakovin ihmeellinen.
Tekijä itse oli jo edellisenä vuonna kuollut keskellä kunniaansaja mainettaan, mutta hyvät ystävät läntisessä naapurimaassammeolivat, hänen jälkeenjääneitä papereitaan ja käsikirjoituksiaanjärjestäessään, ottaneet julkaistakseen ne, jotka heidän mielestäänolivat painokuntoiset. Paljon oli hänellä suunniteltua, alotettua,puolivalmista, mutta suhteellisesti vähän valmista, silläkaunokirjallisuuden harjoittaminen oli hänelle vain joutohetkien työtä.Aivan toisilla aloilla hän oli liikkunut, herättänyt huomiota ja tullutkuuluisaksi, yhtä kuuluisaksi kuin Nobelin palkinnon saaja, rva MarieCurie meidän päivinämme. Ei ollut sitä sivistyneen nimellä kulkevaaihmistä, joka ei 80-luvulla olisi tuntenut Sonja Kovalevskyn nimeä jaosannut kertoa piirteitä hänen elämäntarinastaan, joka oli kuin mieltäkiinnittävin romaani.
Lapsuutensa päivät hän oli viettänyt maaseudun hiljaisuudessalänsi-Venäjällä, missä hänen isällään, kenraali Krukovskylla, olimaakartano, jossa englantilaiset ja ranskalaiset kotiopettajattaretvuoron perään olivat häntä muovailleet. Uusista, maailmaa mullistavistaliikkeistä ei siellä tiedetty mitään, mutta eipä aikaakaan niinpääsivät ne uudet aatteet, jotka siihen aikaan innostuttivat Venäjännuorisoa Sonjankin kotiin, tarttuivat häneen ja hänen vanhempaansisareensa ja synnyttivät äärettömiä yhteentörmäyksiä vanhempienkanssa. Miltei väkisin, vain muodollisen avioliiton nojalla, pääsiSonja matkustamaan Heidelbergin yliopistoon, missä hänen suuretmatemaattiset taipumuksensa herättivät yleistä huomiota. Hän edistyinopeasti opin teillä, suoritti loistavia opinnäytteitä, sai palkintojamatemaattisista teoksistaan ja kutsuttiin lopulta opettajaksi Tukholmankorkeakouluun, ollen ensimäinen naisprofessori Europassa.
Kaiken tämän jo tietää vanhempi polvi, mutta otappa puheeksi SonjaKovalevsky nuorempien kanssa, niin huomaat, että moni ei edes olekuullut hänen nimeäänkään mainittavan. Se on kuitenkin vahinko, sillähän oli siksi intressantti, rikas ja monipuolinen henkilö.
Veera Vorontzoff
1.
Minä tulin hänen tuttavakseen vuonna 1876. Olin aivan äskettäinsaapunut Pietariin lopetettuani opintoni eräässä saksalaisessayliopistossa. Muutamana kauniina päivänä istuin minä kirjoituspöytäniääressä, kun ovelle koputettiin ja muutaman silmänräpäyksen perästäastui pitkä, hoikka naishenkilö huoneeseeni. Hän oli puettu hyvinyksinkertaiseen vaippaan ja hänellä oli päässä suuri musta villahuivi,jommoisia alempisäätyisten naisten Venäjällä on tapana käyttäätalvisaikaan, ja joka niin täydellisesti peitti hänen kasvonsa, ettenminä ensimäisessä silmänräpäyksessä nähnyt niistä muuta kuin pienen,pakkasesta keveästi punottavan nenänipukan. Mutta kun huivi olipoistettu, huomasin minä jossain määrin kummastuneena, että hän oliaivan nuori ja tavattoman kaunis. Hoikka vartalo, himmeän valkoineniho, keveä ja lämmin punerrus poskilla, täysin muodostunut kasvojensoikeus — kaikki hänessä johdatti mieleen taiteilijan ihanne kuvan.Mutta se mikä enimmin kiinnitti minun huomiotani, ol