Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
HOPEAKAUHA
Satuja ja kertomuksia
Kirj.
Alli Nissinen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1909.
SISÄLTÖ:
Hopeakauha.
Äidin silmät.
Muisto elää.
Mummo.
Illalla.
Kääpiön kievari.
Meidän vahti.
Veljekset.
Suurin ilo.
Jättiläinen ja paimen.
Lapset matkalla.
Ilmalaiva.
Oppilailleni.
Nuoruus.
Eksyksissä.
Ihmeellinen silta.
Lasten ilot.
Haltijat.
Nuori kalastaja.
Koivun lastut.
Alakuloiselle toverille.
Jurko-jättiläinen.
Kesän ihanuus.
Viisasteleva poika.
Ville Valkonen.
Metsälammen salaisuus.
Naapurin lasten juhlat.
Aarteen kaivajat.
Pian.
Kotimies.
Eva kiikussa.
Keväällä.
Elokuulla.
Mummolaan.
Kokous. (Yksinäytöksinen leikki).
Joulupäivänä.
Joulunaattona.
Joulu.
HOPEAKAUHA
Eräänä valoisana kesäiltana istui muuan kalastaja onkimassa vuolaanVälijoen rannalla. Ilta oli jo niin myöhäinen, että linnut olivatmenneet nukkumaan. Rannassa olevasta haka-aitauksesta kuului vasikankellon kilahdus silloin ja tällöin. Muuten oli hiljaista.
Äkkiä ilmestyi rannalle valkopukuinen nainen, juoksi edestakaisinrantaa pitkin ja näytti välillä kuuntelevan jotakin. Sitte alkoihän kiivaasti huitoa valkoisella liinallaan kalastajalle venheessä.Kalastaja huomasi, että nainen oli hädässä. Hän irroitti veneensä jasouti rantaan.
Nainen hyppäsi veneeseen ja työnsi veneen ankaralla voimalla joelle.
"Viekää ylitse! Minua ajetaan takaa!" kuiskasi hän ja istui kyyryynvene-pohjalle. "Olen viaton", mutisi hän hiljaa.
Kalastaja alkoi soutaa. Virta oli kova, mutta soutaja oli väkevä. Pianpäästiin toiselle rannalle.
"Älkää kertoko tästä! Luvatkaa: älkää kertoko!" kuiskasi nainen,hyppäsi rannalle ja katosi tiheään lehtimetsään.
Kalastaja lupasi olla kertomatta. Hetken katseli hän naisen jälkeen jasousi sitte entiselle paikalleen keskelle jokea ja alkoi onkia.
Kotvasen hän oli istunut, niin ilmestyi toiselle rannalle taas olentopitkässä harmaassa viitassa, juoksi edes takaisin rantaa pitkin jaalkoi kiivaasti huitoa kädellään kalastajalle venheessä. Kalastaja vaanistui ja onki.
Mies joutui epätoivoon. Hän väänteli käsiään ja teki tuskan merkkejä.
Kalastaja vaan istui ja onki.
Mies juoksi edes ja takaisin rannalla, kuunteli, tarkasti pensaikkoaja kuunteli taas. Juoksi sitten metsään, mistä oli tullut ja palasitaas takaisin. Nyt tuli hän rannan äyräälle, kurkotti kaulansapitkälle, kaarsi kämmenensä suunsa molemmille puolin ja huusi käheällä,hillityllä äänellä kalastajalle:
"Mies, oletko nähnyt ketään tällä rannalla? Vastaa: Oletko nähnyt?"
Kalastaja vaan istui ja onki.
Mies odotti hetkisen kurkottavassa asennossaan. Sitte kääntyi hänvihaisena ja läksi nopein askelin joen rantaa ylöspäin. Hänen vaippansaalta välkähti miekka.
Kotvasen kului taas aikaa; sitte irroitti kalastaja venheensä ja läksisoutamaan myötävirtaan. Pian oli hän kotirannassa.
Veneestä astuessaan huomasi hän veneen kokassa hopeaisen kauhan. Hänveti veneen maalle ja kokosi kalat kauhaan. Kotia tultua puhdisti hänkauhan ja vei sen aittaansa.
S