Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kirj.
Arvid Järnefelt
Helsingissä,Vihtori Kosonen ja K:ni,1917.
Tampereen Sentraalikirjapainossa.
Tapahtumista Nikolain, Johanneksen ja Kallion kirkoissa Helsingissätoukokuun 6, 13 ja 20 päivinä olen pyynnöstä jättänyt Helsinginpoliisilaitoksen Etsivälle osastolle seuraavanlaisen kirjallisenselostuksen:
Helsingin kaupungin Järjestysvallan Etsivälle osastolle.
Tekemästänne pyynnöstä, jonka minulle, muistaakseni, viime lauantainat.k. 26 p., esitti kaksi luonani käynyttä virkailijaa, saan tätenjättää Osastolle kirjallisen selostuksen tapahtumista täkäläisissäkirkoissa t.k. 6, 13 ja 20 päivinä ja muutamista näiden tapahtumainyhteydessä olevista seikoista.
Viime huhtikuun 29 p:nä julkaisin Helsingin Sanomissa N:o 114nimimerkillä "Parantumaton" ja otsakkeella "Oman pelastukseni haussa"seuraavan kirjoituksen:
* * * * *
Tiedän, ettei sovintoa ylä- ja alaluokan välillä voi rakentaa ennenkuin kaikki asetehtaat ovat maan tasalle hajoitetut ja jo valmiit aseettaotut työvälineiksi. Tiedän myöskin, ettei köyhyys häviä maan päältäennen kuin maa ja muut luonnon rikkaudet tunnustetaan Jumalan ihmisilleantamaksi yhteisomaisuudeksi.
Mutta milloin nämä tapahtuvat? Silloinko vasta, kun vihan kuilu ylä- jaalaluokan välillä on saavuttanut äärimmäisen syvyytensä, kun giljotiinion käynyt ja verivirrat vuotaneet?
En parane, jos jään odottamaan. En usko, että rauhaa voisi sodallarakentaa. Turvautuisinko tuskissani ihmeiden voimaan?
Minulla on jotakin sanottavaa Jumalalta ihmisille. Mutia se olisisanottava kirkossa, sillä se koskee juuri kirkkoa. Pitäisi siistapahtua sellainen ihme, että maallikko päästettäisiin kirkkoonpuhumaan.
Suurlakon aikana kuuluvat muutamat uskalikot suunnitelleen kirkonanastamista köyhälistön käsiin. Ja olisihan minun nyt helppo tarjoutuasaarnamieheksi, kun asevoima tätä nykyä ajaa köyhälistön asiaa.
Mutta kun en mitään hyvää odota muusta kuin aseiden hävittämisestä,kuinka voisin silloin aseiden turvissa kirkkoon tunkeutua!
Että olisi kaikki koeteltu, mitä koetella voi, meninkirkkoherranviraston kansliaan; ja syntyi meillä kirkkoherran kanssaseuraava keskustelu:
— Tahtoisin teiltä kysyä, onko maallikolla mitään mahdollisuutta saadapuhua kirkossa.
Kirkkoherra mietti jonkun aikaa. Sitten hän sanoi:
— Kirkko on papistolle vihitty saarnapaikka, johon vihkimättömällä eiole pääsyä. Mitä olisi muuten aikomus puhua?
— Sitä en edeltäpäin voi ilmaista, mutta voittehan arvata etten minäaijo puhua mitään omiani.
— Meillä on sääntömme, jotka ovat siihen esteenä.
— Oletteko ottanut huomioon, että elämme vallankumouksessa ja saattaatapahtua, että kirkossa pian saarnaavat sellaiset miehet, joilla ei olemitään Jumalalta saatua sanottavaa, vaan ainoastaan kiihotuspuheita?
— No jaa, vallankumous tulee ja vallankumous menee. Pian tulee jälleenlempeyden aika ja olot entiselleen.
Nousin lähteäkseni.
Kirkkoherra näyttää tuskailevan ja pyytää jälleen istumaan, Ikäänkuinjotain mahdollisuutta vielä punniten hän alkaa tiedustellauskonnollista kantaani.
— Te uskotte Kristukseen, ylösnousemukseen?
— Minun täytyy sanoa suoraan, että uskoni on t