E-text prepared by Tapio Riikonen
Kaksiosainen näytelmä, 7 kuvaelmaa
Kirj.
Suomentanut
Niilo Sala
Porvoossa,Werner Söderström,1889.
"Parempi olisi ollut,
Parempi poloisen raukan,
Syntymättä, kasvamatta,
Suureksi sukeumatta,
Näille päiville pahoille,
Ilmoille ilottomille."
Kalevala IV runo.
HANKA, Hankasen vanha isäntä, karjalainen.
ENNU, hänen poikansa.
IRJA, hänen tyttärensä.
VAINA, lappalais-akka, Hangan orja.
USU, Lauson nuori isäntä, rikas karjalainen.
TUUKKA, Tuukkalan nuori isäntä, rikas hämäläinen.
ELKKA, hänen äitinsä.
ORVO, hänen nuorempi veljensä.
ENSIMMÄINEN |
TOINEN | karjalainen.
KOLMAS |
ENSIMMÄINEN |
TOINEN | hämäläinen.
KOLMAS |
TUUKAN ORJA.
USUN ORJA.
ENSIMMÄINEN | hämäläis-nainen.
TOINEN |
Hämäläisiä ja karjalaisia.
Tapahtuu noin v. 1200. Pieni joukko heimostaan eksyneitä hämäläisiä onasettunut Pähkäselän rannoille. Siellä he ovat urheasti taistelleethyökkäileviä karjalaisia vastaan, joita asustaa läheisen Louhijärventienoilla.
Kevätkesä. Lehdittynyt kaski Hankosen maalla. Ennu makaa selälläänmaassa puolinukuksissa, kädet pään alla. Pari kerppua, vesuri,eväskontti ja leili vähän matkan päässä hänestä.
Käki kukkuu.
IRJA (laulaa ulkopuolella).
Kun mun kultani tulisi,
Armahani asteleisi,
Tuntisin ma tuon tulosta,
Arvoaisin astunnasta.
(Huutaa.)
Ennu!
ENNU (oikoilee vastaamatta).
IRJA (kovemmin). Ennu!
ENNU (haukottelee liikahtamatta paikaltaan).
IRJA. Ennu! Missä olet?
ENNU. Täällä.
IRJA (yhä ulkopuolelta). Joko sinulla on montakin?
ENNU. Onpahan yksi.
IRJA. Vetelys! Ja minulla on joka sormelle.
ENNU. Mitä niin monella teet?
IRJA. Johan nyt hulluja horiset! Kyllähän lampaat syövät.
ENNU. Vai niin! Puhutko kerpuista? Minä luulin sinun huhuilevansulhasia. (Haukottelee.). Minulla on — annas kun katson — kaksi.
IRJA. Ettes häpeä!
ENNU (kohottautuen). Ei, varrohan! Tuolla pään pohjassa on vielä yksi.
(Heittäytyy jälleen pitkälleen ja nauraa virnistelee vasten aurinkoa.)
IRJA (tulee vesuri kädessä, seisahtuu ja nauraa). Johan nyt jotakin! —
Kehtaatkin torkkua koko päivän!
ENNU. Minä tässä katselen aurinkoa ja ajattelen —
IRJA. Lyylikkiä tietysti?
ENNU (haukottelee pitkään). Niin.
IRJA. Etkö luule muilla silmiä olevankaan? Kyllä minä näin, kuinka sinäeilen lähdit Lyytikkälän venheellä tanssista ja tulit kotiin vastaaamulla, kun päivyt jo kultasi koivujen latvoja.
ENNU. Vai niin! Väijyskeletkö sinä minun retkiäni? No, vähät siitä!
Pistäysin vain Parkasniemessä. Siellä olivat saaneet kontion kuopasta.
IRJA. Ja kuitenkin venhe t