Produced by Tapio Riikonen
Idyllin-tapainen kuvaelma Hämeenlinnasta
Kertoellut
Helsingissä,Theodor Sederholmin kirjapainossa,1869.
Näytetty: C. J. Lindeqvist.
1. Rippi-lapset. 2. Pappila. 3. Orpo. 4. Huuto-kauppa. 5. Risujen kokooja. 6. Seonnut vyhti selvenee. 7. Odottamaton kohtaus. 8. Kihlaus. 9. Häät.
1. Rippi-lapset.
K——n pitäjässä K——veden rannalla oli pienoinen torppa, jonka maakuului lähellä olevaan Syrjän taloon. Torpassa ei löytynyt paitsitarpeellisia ulko-huoneita muuta kuin kaksi asuin-huonetta, nimittäinlupa ja kamari tuvan takana. Asunto-huonetten ympärillä oli aitaus, jaaitauksen sisäpuolella kasvoivat lehevät pihlajat, nyt täydessäkukoistuksessa. Vieläpä muutamia koivujakin oli portaitten viereenpistetty, ja latvat kauniisti viiteen siilottu, sillä nyt oliMittumaari-aatto, ja huomenna torpan tytön, nuoren Annin, pitiensi-kerran Herran ehtoolliselle pääsemän.
Annin isä ja äiti istuivat portahilla odottaen tytärtänsä kotiapappilasta. Anni oli heidän ainoa lapsensa ja senkin vuoksi hyvinrakastettu, mutta erittäinkin hänen hellä ja siisti luontonsa tekihänen heille rakkaaksi.
Annin äiti Liisa, joka oli jo hetken aikaa odottanut tytärtänsä,kuunteli tarkasti, eikö jo kuuluisi airojen loisketta. Viimein, kuu eikaivattua kuulunut, sanoi hän miehellensä: — Mene, Matti hyvä,katsomaan, eikö lapsemme jo tule. Minä lähden iltasen toimeen. Tänäiltana olkoon Anni vapaa maallisista toimista. — Niin sanoen riensiLiisa ilta-toimiinsa, ja Matti läksi rannalle.
Jo näkyi Annin vene. Anni istui ja souteli hiljaa. Tyynesti kuuluiairojen loiske. Annin huivi oli luiskahtanut niskaan, ja hänenkeltaiset hiuksensa näyttivät ilta-auringon loistossa ihan kullankaltaisilta. Hänen poskensa olivat verevät ja kauniit, ja vakavatsini-silmänsä näyttivät tuumailevaisilta. Hän ei huomannut, että jo olipienen lahden yli soutanut, ennenkuin vene tönkäsi rantaan.
— Hyvää iltaa, Anniseni, — sanoi Matti ja veti venettä paremminrannalle.
— Jumal' antakoon, — vastasi Anni, astuen ulos aluksesta. Samassatuli myös äiti heitä vastaan, ja nyt läksivät tupaan, johon Liisa olivalmistanut illallisen.
Tupaan tultuansa otti Anni kainalostansa ison raamatun, jonka näyttivanhemmillensa sanoen: — Katsokaatte, mitä vanha provastimme antoiminulle; samanlaisen sai myös pappilan Maaria mamselli.
— Hyvä, hyvä, — lausui isä. — Mutta muista, lapseni, että maa vaatiiviljeliänsä, muutoin ei se hedelmää kanna, ja niin vaatii myösraamattukin.
Liisa pyhkieli silmiänsä sanoen: — Siinä, lapseni, sinulla onneuvon-antaja vielä silloin, koska vanhempasi päässä sammalet kasvavat.
— Oi, äiti, — sanoi Anni, — jos olisitte kuullut, kuinka rakasprovastimme puhui meille, ette olisi taitanut itkemättä olla. —"Kakkaat lapset", sanoi hän, "lähdette tuntemattomaan mailmaan;muutamille teistä tohtii elämän tie olla tasaisempi, toisille hyvinkinteräviä kiviä täynnä; toisilla teistä taitaa olla keveämpi takkakannettavana, muutamilla taas raskaampi. Monelta teistä jo ehkänuoruuden i'ässä temmataan pois rakkaat vanhemmat, jotka teitä ovatohjanneet: mutta muistakaatte, että Jumalan sana on se aarre, jostaoppia ja neuvoa saatte ilossa kuin murheessakin. Ja vielä minämuistutan teitä", sanoi hän, "että k