Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Kirjoittanut
Anders Ramsay
Suomentanut
Knut Sarlin
I osa
Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1908.
Esipuheet ovat tavallisesti tarpeettomia ja jätetäänkin ne kaiuseimmiten lukematta, mutta mielestäni kuitenkin asianhaarat tässätapauksessa vaativat muutamia sanoja, joista käy selville kuinka tämäteos on syntynyt.
Sangen usein, kun tuttavallisemmassa seurapiirissä olen kertoellutmuutamia muisteluja menneiltä ajoilta, ovat ystäväni kehoittaneet minuaniitä paperille panemaan ja julkaisemaan ne niinkauankuin ne vielä ovattuoreessa muistossa.
Kauan olen minä kuitenkin epäillyt ja kiellellyt. Sillä onhan paljonsellaista, jota voidaan jutella ystäväin kesken ja joka hauskassaseurassa voi herättää hilpeyttä ja mieltymystä, mutta josta eikuitenkaan ole julkisuuteen — »verba volant, scripta manent». Jos onkinmuistoja, jotka nekin vuosien pitkään himmenevät ja voivat hairahtua, eiole siinä kylliksi, sillä tarvitaanhan ennen kaikkea kuvaamiskykyä,täytyyhän olla kieli vallassaan ja pystyä hallitsemaan asemaa. En olevielä koskaan kirjoittanut mitään julkisuutta varten ja olen joennättänyt yli sen ikärajan, jolloin vanhat tottuneet sanomakirjailijatjättävät kynänsä. Rohkenisinko siis minä tarttua kynään ja alkaa silloinkuin muut lopettavat? Juuri tuo ajatus on minua kauan pidättänytryhtymästä tähän työhön.
Mutta kun minua yhä innokkaammin on kehoitettu, olen viimeinkinmyöntynyt houkutteluihin ja kiusaukseen, sillä myönnän avoimesti, ettäviehätys on suuri saada nähdä kirjoittamansa sanat painettuna.
Niinpä eräänä päivänä rohkaisin itseni, tartuin kynään ja aloin työni.Mutta jo pian huomasin mitä vaikeuksia siinä on. Niitä on paljon ja neovat suuria.
— — — — — — — — — — — — — —
1836.
Miltä ajalta ovat ensimäiset varmat muistomme ja kuinka kauaksi ajassataaksepäin yksilön elämässä voi muisti ulottua? Tavallisesti häipyy sejohonkin himmeään, häilyvään ja epämääräiseen, joka voi ulottua sangenpitkällekin taaksepäin, aina lapsuutemme varhaisimpiin vuosiin. — Minunensimäinen selvä muistoni on neljänneltä vuodeltani ja sen näen minävieläkin selvästi edessäni. Se olikin ihmeellinen tapaus, vaikkapatuskin kukaan silloin voi aavistaa sen suurta sivistyksellistämerkitystä.
Minun paikkani lapsuuskodissa oli silloin pysyä vain hoitajattarenikanssa lastenkamarissa, ja ani harvoin sain minä pistäytyä muissahuoneissa, eikä toki koskaan, jos sattui olemaan vieraita. Senpätähdenselvästi muistan kuinka eräänä päivänä hämmästyin nähdessänikotohuoneistomme täpötäynnä vieraita ihmisiä, herroja ja naisia, joitaen koskaan ennen ollut nähnyt. Hoitajattareni Natalia oli silloin sairasja äitini itsensä oli täytynyt ottaa minut hoidellakseen. Pelästyneenä,nähdessäni kaikki nuo oudot kasvot, pidin minä tiukasti kiini äidinhameesta ja seurasin häntä joka askeleella.
Oli selkeä, helteinen iltapäivä toukokuun lopulla vuonna 1836. Olinsilloin lähes neljän vuoden vanha. Koko tuo herrain ja naisten joukkooli kokoontunut asuntoomme saadakseen sen ikkunoista ja ulkoparvekkeilta