KUOLEMAN RIEMUVOITTO
Romaani
Kirj.
GABRIELE D'ANNUNZIO
Italiankielestä suomentanut
Jalmari Hahl
HelsingissäKustannusosakeyhtiö Kirja,1916.
On olemassa kirjoja, joilla on sieluun ja terveyteen nähden päinvastainen arvo, riippuen siitä, turvautuuko niihin alhaisempi sielu, alhaisempi elinvoima, vai korkeampi, voimakkaampi sielu; edellisessä tapauksessa ne ovat vaarallisia, paloittelevia, hajoittavia kirjoja, jälkimäisessä tapauksessa airuenhuutoja, jotka kehoittavat urhoollisimpia urhoollisuuteensa.
Fr. Nietzche.
Jenseits von Gut und Böse, Aph. XXX.
SISÄLLYS:
I. Menneisyys.
II. Koti.
III. Erakkomaja.
IV. Uusi elämä.
V. Tempus destruendi.
VI. Voittamaton.
I.
MENNEISYYS.
I.
Nähdessään ryhmän ihmisiä kumartuen kaiteiden yli tuijottamassaalempana olevaan katuun, Ippolita pysähtyi ja huudahti:
— Mitähän lie tapahtunut?
Häntä pudisti pieni pelon väristys; ja vaistomaisesti hän nojasikättään Giorgion käsivarteen ikäänkuin häntä pidättääkseen.
Giorgio tarkasti noiden ihmisten eleitä ja virkkoi:
— Joku on varmaankin heittäytynyt tuonne alas.
Hän lisäsi:
— Tahdotko, että käännymme takaisin?
Ippolita oli hetken kahden vaiheilla, häälyen uteliaisuuden ja kammonvälillä. Sitten hän vastasi:
— En; jatkakaamme.
Ja he kulkivat edelleen ulointa lehtokujaa, seuraten kaiteita.
Vaistomaisesti Ippolita joudutti askeleitaan uteliasten ryhmää kohti.
Tuona maaliskuun iltapäivänä Pincio oli melkein autio. Harmaanusvaisessa ja kumeassa ilmassa harvat hälyäänet hälvenivät.
— Niin on todella tapahtunut, sanoi Giorgio. — Joku on surmannutitsensä.
Molemmat pysähtyivät lähelle ryhmää. Kaikki nuo ihmiset katsoivatmitä tarkkaavimmin alhaalla olevaa kivitystä. He olivat joutilastatyökansaa. Heidän kasvonsa eivät ilmaisseet mitään sääliä ja surua;heidän katseidensa liikkumattomuus loi heidän silmiinsä jonkunlaistaeläimellistä hämmästystä.
Paikalle saapui pojanvetelys, uhkuen uteliaisuutta.
— Se on jo poissa — huomautti hänelle muudan, ennenkuin tulija olikumartanut kaiteiden yli; ja tuossa äänessä oli määrittelemätön ivan jaihastuksen välinen vivahdus, ikäänkuin hän olisi iloinnut siitä, etteitoinen enää saanut nauttia tuosta näystä. — Se on jo poissa. — Hekantoivat sen jo pois.
— Minne?
— Santa Maria del Popoloon.
— Kuolleenako?
— Kuolleena.
Toinen mies, luisevan laiha ja keltaisen kelmeä, kaulassa leveävillahuivi, kumartui kauas; ja vetäen piipun suustaan, hän kysyiäänekkäästi:
— Mitä siitä on jäänyt jälelle tuonne kadulle?
Hänen suunsa oli toiselta puolelta väärässä, kuin palo-arven pöhöttämä,ja se värähteli, ikäänkuin siitä alinomaan olisi pulppuillut esiinkarvasta sylkeä; ja hänen äänensä oli syvä, kuin olisi se lähtenytmaanalaisista onkaloista.
— Mitä siitä on jäänyt jälelle