Produced by Juha Kiuru based on Wikisources
Kirj.
Arthur Conan Doyle
Suomentanut Ida Wickstedt
Porilaisen kirjapaino, Pori, 1894.
1. Luento ajatusopillisessa johtamistaidossa.
2. Miss Morstanin asia.
3. Etsimismatkalla.
4. Pienen kaljupää-miehen historia.
5. Murhenäytelmä Pondicherry Lodgessa.
6. Sherlock Holmes mielityössään.
7. Kreosooti-tynnyri.
8. Apulaisjoukkomme.
9. Odottamaton viivytys.
10. Takaa-ajaminen.
11. Suuri Agra-aarre.
12. Jonathan Smallin elämäkerta.
Ensimmäinen luku.
Luento ajatusopillisessa johtamistaidossa.
Sherlock Holmes otti ensin pullon rautauuninotsikolta ja sitte pienenihoruiskunsa sievästä marokiinilaatikosta. Pitkillä, vaaleilla,hermoheikoilla sormillaan asetti hän hienon neulan paikoilleenja taittoi syrjään vasemman paidanhihan. Hetken katseli hänmiettivänä jäntevää kyynärvarttansa ja käsirannetta, jotka olivatihan täynnä merkkiä ja arpia lukemattomien ruiskutusten jälkeen.Viimein pisti hän ihoonsa terävän neulan, painoi mänttää ja vaipuisamettipäällyksiseen nojatuoliinsa tyytyväisyydestä huoahtaen.
Kolmen kuukauden aikana olin kolme keilan päivässä nähnyt samanmenettelyn, mutta tottumuskaan ei ollut voinut sovittaa minua.Päinvastoin kiusasi tuo näkö minua päivä päivältä yhä enemmän ja minätunsin omantunnon tuskia öisin aatellessani ett'ei minulla ollutrohkeutta väittää vastaan. Monta monituista kertaa olin juhlallisestiluvannut lausua julki kaikki, mikä sydäntäni painoi tässä aineessa,mutta toverini kylmäessä huolettomuudessa oli jotakin, joku estikellenkään päähän juolahtamasta kohdella häntä edes vähänkäänvapaasti. Hänen suuri lahjakkaisuutensa, etevämpi käytöstapansa,tottumus hänen moniin ihmeellisiin ominaisuuksiinsa — kaikki tämäteki minut araksi ja kykenemättömäksi vastustamaan häntä.
Mutta tänään, oliko se sitte Beauneviinin vaikutuksesta, jotaaamiaiseksi olin juonut tahi erittäisestä katkeruudesta, jota hänensuuri kylmäverisyytensä herätti minussa, tunsin yhtäkkiä, ett'enkauempaa voinut hillitä itseäni.
"Mitä tänään käytätte," kysäsin, "morfiinia vai kokainia?"
Hän katsahti veltosti vanhasta loihtuoppikirjasta, jota selaili.
"Se on kokainia," hän vastasi, "seitsemänprosentinliuos. Haluattekokoettaa sitä?"
"En kiitos," vastasin jyrkästi. "Terveyteni ei vielä ole voittanutAfghanilaisen sotaretken seurauksia, eikä minulla ole varaaylenmäärin ponnistaa voimiani."
Hän hymyili kiivaudelleni. "Ehkä olette oikeassa, Watson," sanoihän. "Minä luulen, että sen vaikutus on vahingollinen ruumiillisessasuhteessa. Mutta minusta se niin erinomaisesti vilkastuttaa javoimistuttaa mieltä, että sen toisarvoinen vaikutus on ainoastaanvähäpätöinen asia."
"Mutta ajatelkaapa nyt," sanoin vakavasti, "huomatkaa kuluja!Aivonne ehkä vilkastuvat, ja vahvistuvat, kuten sanotte, muttase on patolooginen ja taudillinen toimi, josta seuraa enentyväsolukudoksen uudistus ja viimein jättää jälkeensä pysyväisenheikkouden. Tiedättehän itse kuinka auttamattoman synkäksimuututte kun vastavaikutus sitte tapahtuu. Ei, peli ei varmaankaankannata, panosta. Miksi haihtuvaisen, hetkellisen nautinnon takiauskaltaisitte suuret lahjat, joita luonto on antanut teille?Muistakaa, ett'en ainoastaan puhu kuin toinen toveri toiselle, vaanniinkuin lääkäri sairaalle, jonka terveyden