E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Jules Verne
Otava, Helsinki, 1907.
I. Myrsky
II. Tyrskyissä
III. Carrin koulu
IV. Pojat suunnittelevat
V. Saari vai manner?
VI. Neuvottelu
VII. Tutkimusmatkalla
VIII. P.J.-luola ja luuranko
IX. Kuollut merimies
X. Hirsilautta
XI. Ranskalaisluolassa
XII. Ranskalaisluolaa laajennetaan
XIII. Talvi kiristyy
XIV. Matkalla
XV. Metsästysseikkailu
XVI. Joulu
XVII. Henri, Paul ja Moko
XVIII. Vaali
XIX. Luistimilla
XX. Yhdyskunta hajaantuu
XXI. Myrsky-yö
XXII. Odottamaton vieras
XXIII. Leijasta on hyötyä
XXIV. "Siinä hän on!" — "Kuka?"
XXV. Perämies kertoo
XXVI. Walstonin petos
XXVII. Taistelu
XXVIII. Hyvästi!
XXIX. Kotiintulo
Myrsky
Oli maaliskuun 9 päivä vuonna 1890, kello yksitoista illalla.
Keskellä merta.
Meri ja taivas olivat yhteen sulautuneet. Kaikki myrskyn hengetolivat valloillaan, ne pyörivät hurjaa tanssiansa yli aaltojen— kiitivät ulvoen vaahtopäältä toiselle — pirstosivat vedenlumivalkoiseksi pärskeeksi, joka sulautui tiheään harmaaseen sumuun.
Mutta myrskyn paholaiset eivät yksinään pyörineet märällä,keikkuvalla lattialla. Myös kevyttä, sirorakenteista alusta —kuunaria — ne heittelivät vinhaa vauhtia kuohuvilla aalloilla. Kuinelävä olento kuolontuskassa kuunari riensi eteenpäin, aivan kuin sentervatuissa lankuissa olisi asunut sielu, kiiti nuolena läpi myrskynja sumun — pois, pakoon voimia, jotka tahtoivat musertaa sen rajussasyleilyssään… Ja sittenkin — kenties kevyt alus kuitenkin ohjasikulkunsa suoraa tietä kuolemaan ja perikatoon.
Eteenpäin, yhä eteenpäin hurjaa vauhtia, ja "Eteenpäin" olikinkuunarin nimi. Mutta vaikka ihmissilmä olisikin kyennyt näkemäänaallokkoa peittävän sumun ja yön pimeyden läpi, se ei kuitenkaanolisi voinut lukea laivan nimeä perätaulusta. Laudan, johonsuurin kirjaimin oli maalattu Eteenpäin, Auckland — kuunarinkotikaupungin nimi — olivat myrsky ja meri riistäneet mukaansa.Nimettömänä ja avuttomana siro laiva heittelehti pimeällä merellä.
Hetki oli kauhistuttava. Yksi lohdutus aluksella vielä oli. Tälläleveysasteella yöt olivat lyhyet maaliskuussa, ja noin viiden ajoissaalkoi jo päivä valjeta. Mutta mitä aurinko auttaisi? Voivatko sensäteet hillitä aaltoja? Saattoiko se viedä laivan satamaan? Ei— vaikka aallokko olisikin päivän koittaessa tyyntynyt, olisi"Eteenpäin" kuitenkin ollut perikadon oma. Tähtiin oli kirjoitettu,että avuton laiva oli tuhoutuva myrskyssä keskellä Tyyntä merta,kaukana ystävällisiltä rannoilta.
* * * * *
Peräpuolella ruorirattaan luona seisoi neljä poikaa. Yksi olineljätoistavuotias, kaksi kolmentoista ja neljäs, pieni neekeripoika,oli vain kahdentoista vuoden ikäinen. Taistelu tällaista myrskyävastaan kysyi jättiläisvoimia; joka silmänräpäys kuunari saattoivaipua aaltoihin. Mutta uhkaava vaara terästi poikien käsivarsia, jane pakottivat ruorin tottelemaan. Ihme, ettei se päässyt valloilleenja heittänyt nuoria perämiehiä kauas luotaan. Ja jos ruoriketju olisikatkennut! Silloin "Eteenpäin" olisi ollut hukassa.
Mitä jyskettä alus piti! Se ritisi kaikis