Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kertomus isoisän isän talosta
Kirj.
Norjankielestä suomentanut
Anton Helve
Helsingissä,Suomal. Kirjallis. Seuran Kirjap. Osakeyhtiö,1907.
I. Lepokuva.
II. Dyre Aakisen Rein.
III. Syksy.
IV. Joulu.
V. Tuomari ja hänen rouvansa.
VI. Rein ja Merete.
Epiloogi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Lepokuva.
Mahtava joki, joka muina vuodenaikoina kohisi vuolaana virtanametsäseudun läpi, — välkkyen kuin vielä käyttämätön sahanterä sankassatukkimetsässä, — virtasi nyt pitkällisen kesäkuivan jälkeen painuneenakorkeiden hiekkariuttojen väliin. Kuuset ja männyt tihkuivat pihkaatukahduttavassa kuumuudessa, eikä lehtipuissa värähtänyt ainoakaanlehti. Pölyinen maantie, jonka peninkulmakivissä oli kuningas KristianV:n kuva, kimalteli kullankeltaisena juovana aitojen välissä…
Vanha tuomarintalo, jonka suuri, punainen taittokatto kohosi korkeidenvaahterain ja poppelien välistä, komeili arvokkaana kesäisessäautereessa harjun rinteellä.
Näin päivällisaikaan näytti talo kuin kuolleelta, — niin oli sielläautiota ja hiljaista —
Riihen vieressä seisoivat kahdet tuolirattaat, ja niiden vieressäsöivät heinää valjaista riisutut ja liekaan pannut hevoset. Koirankopinvarjoisalla puolella loikoi muhkeaturkkinen Ajax huohottaen. Se koettivähän aikaa seurata silmillään paria kanaa, jotka rohkeanlaisestinäyttivät lähestyvän suljetun puutarhan portin vieressä kasvavianokkosia, mutta painoi sitten unisena syvästi haukotellen suuren päänsäkäpäliensä väliin…
Eräästä punaiseksi maalatun konttorirakennuksen ikkunasta, jokarakennus toiselta puolen rajoitti avaraa talonpihaa, näkyi eräänkonttoristin yläruumis. Konttoristi poltteli paitahihasillaanmiettivästi piippuaan. Äkkiä näytti hän keksivän esineen, johon saattoikiinnittää joutilaan huomionsa.
"Joudu, joudu, Malene! Pentusi odottavat", — huusi hän kyökkipiialle,joka avojaloin ja ruumis vinossa tuli keittiöstä, kantaen täysinäistäsianruokapyttyä porsaille.
"Ehkäpä hän tahtoo ruveta kummiksi?" vastasi tyttö samalla mitalla,kadotessaan ulkohuonerivin taakse…
Aurinko paahtoi leveitä, käyrillä käsipuilla varustettuja päärappusia…
Avarassa rakennuksessa vallitsevan päivällishiljaisuuden rikkoi vainvälistä hiljaa kuuluva oven sulkeminen, ja keittiön puolelta kuuluirukin yksitoikkoinen hyrinä.
Eräästä avonaisesta ullakkokamarin ikkunasta kuului parin nuoren tytönhillityn iloinen ääni…
Merete, talon tyttäristä nuorin, seisoi kammarissa sylissäliinavaatteita, joita hänen muutamia vuosia vanhempi sisarensa Alidaotti häneltä ja levitti sänkyyn, joka oli pantava kuntoon.
"Autapa minua panemaan päällinen pieluksen päälle, Merete! Hänhänvoi tulla tänään, enkä minä missään nimessä tahtoisi hänen näkevän,että me valmistamme ja siistimme hänen korkea-arvoisen persoonansavastaanottamiseksi."
"Kuulehan, Alida", — virkkoi Merete hänelle, — "Femia pyysi Mariannenvaihtamaan viikkoa kanssaan. Minkä tähden arvelet hänen niin tehneen?"Hänen silmistään loisti veitikkamaisuus, kun hän omalla puolellaan vetipieluksen päällistä. "Femia tahtoo esiintyä komeasti, — vaikuttaaapulaiseen jo ensi päivin