Kirj.
Larin-Kyösti
Helsingissä,Osakeyhtiö Kauppakirjapaino,1906.
ONNI, soittotaiteilija.
IREENE, hänen morsiamensa.
ÄITI.
KAARLO, lääkäri.
Ullakkohuone. Seinillä jäljennöksiä, jotka esittävät Beethooveninsoittoa sekä Mozartin kuolemaa, säveltäjien kuvia, kitari, kantele,laakeriseppele, ryijyjä, jaapanilaisia posliiniastioita. Taitteisenkaton alla kiertää ruukuista kaksi "elämänlankaa" perällä, missä oniso ikkuna pienine monine viheriäne vivahtavine ruutuineen. Lasioviperällä osaksi viltillä peitetty johtaa pienelle parvekkeelle. Ikkunantakaa näkyy huurteiset sähkölennätinlangat sekä lumipeitteinen kirkontorni. Vasemmalla ovi, joka vie alikertaan, etualalla garibaldisohva,yöpöytä lääkepulloineen, ruusunkukallisesta kankaasta tehty sermi.Oikealla pitkä leposohva, pöytä, vanhanaikainen keinutuoli, verhontakana alkoovi. On sunnuntaipäivä. — Onni pitkässä harmaassa jalkoihinulottuvassa viitassa, samettiliiveissä, hän makaa tyynyjen varassagaribaldisohvalla. Äiti tulee kantaen tarjotinta, jolla on kahvia,voita, leipää, veitsiä; laskee kukkavihon ikkunalaudalle.
ÄITI. Onni, ethän nukukkaan. Kas, tässä tuon ateriasi.
ONNI. Kiitos, äiti hyvä, ettäs tulit. Kuinka tämä yö on ollut pitkä!
ÄITI. Tulin nukahtaneeksi niin, etten voinut valvoa koko yötä luonasi.
ONNI. Olethan sinä niin monta yötä valvonut, sinä rasitat itseäsiliiaksi minun tähteni. Mutta, oi, kuinka pimeä ja pitkä yö! Tuntuiikäänkuin olisin sulautunut pimeään avaruuteen ja henkeni olisiliidellyt tummia, äänettömiä vesiä.
ÄITI. Se uni tietää, että sinä pian voit matkustaa yli meren Italiaan
Ireenen seurassa.
ONNI. (Nousee). Kummallista! Ja aamulla nukahdin minä kulkustenkilinään, kuulin ainakin kaksikymmentä kulkusta, minulla on tarkkakorva. Nyt minä kuulen ne taas. (Kuuluu kulkusten soitto).
ÄITI. Siellähän rekiretkeläiset taas ajavat läpi kaupungin.
ONNI. Et näe Ireeneä etkä Kaarloa?
ÄITI. En näe heitä.
ONNI. Minä kaipasin yhtä kulkusta, yhtä ainoata kulkusta.
ÄITI. Kummallista, missähän Kaarlo ja Ireene viipyvät, sinnehän nelähtivät rekiretkelle aikaisin aamulla, luultavasti ovat eksyneet?
ONNI. Kaarlo ja Ireene? Ovatko he usein yhdessä?
ÄITI. Ovathan he serkkuja. Yhdessä ovat, enemmän sentään sinun luonasi.
ONNI. Etkö sinä ole huomannut mitään, eivätkö he koskaan olehämmästyneet, vaijenneet, kun sinä olet tullut heidän puheillensa,puhuvatko he… puhuvatko he — minusta?
ÄITI. Kaikki me puhumme vain sinusta.
ONNI. Tiedätkö, mistä he eksyivät?
ÄITI. En.
ONNI. Täältä. Minusta he eksyivät.
ÄITI. En ymmärrä sinua.
ONNI. Katsos, kuta kauvemmaksi he reessä ajoivat, sitä kauvemmaksihe myös ajoivat minun luotani, mutta minä ajoin heidän jälessänsä —aatoksissani tietysti. Minä en eksynyt heistä.
ÄITI. Sinä olet nähnyt pahoja unia. Ireene rakastaa sinua niin…
ONNI. Niin.
ÄITI. Ja Kaarlo on paras ystäväsi.
ONNI. Niin.
ÄITI. Miksi siis epäilet? Kohta pääset opintomatkalle ja palaat suurenataiturina.
ONNI. Sinä olet niin puhdas, äiti, sinä tuoksuat kuin maidolle, minä…
Sinä ajattelet kaikista hyvää, minä tahdon olla sinun kaltaises